Hirviöplaneetta

Ihmiset oppivat tarinoista. Yritän luoda tarinoita joissa on jonkinlainen opetus liikkumisesta, terveydestä tai ihmisyydestä.

Etsintä- ja pelastuspartio 456:n korpraali Amekra raportoi. Tehtävä on epäonnistunut. Olemme kohdanneet jotain hirveää, ja minä olen ainoa partion jäsen vielä kykenevä raportoimaan. Äänitän tämän viestin siinä toivossa, että se varoittaa muita astumasta tälle kurjalle planeetalle.

Saavuimme tänne kolme päivää sitten, tehtävänämme oli etsiä Tutkimus- ja kehitysryhmä 789:n jäseniä ja selvittää, mikseivät he olleet vastanneet kutsuihimme. Partiomme oli eksoplaneettastandardien mukainen: upseerimme, luutnantti Droman johdossa oli kaksi ryhmää. Ensimmäinen tiimi koostui kersantti Griron lisäksi kolmesta miehistön jäsenestä. Itse olin toisessa ryhmässä kahden muun henkilöstön jäsenen kanssa, kersantti Kj’umin johtamana.

Perustimme ohjesäännön mukaisen tukikohdan laskeutumispaikalle ja avasimme radio-, infrapuna- ja fotonimajakat. Tutkamme oli paljastanut oletettavasti TK789:n pystyttämät rakennelmat kolmensadan matkayksikön päässä. Emme voineet kuitenkaan matkata sinne heti. Planeetan päiväolosuhteet osoittautuivat karmeiksi: läheisen tähden valo ja lämpö teki ulkona oleilusta sietämättömän tukalaa. Joten luutnantin käskyllä valmistelimme kuljettimemme ja odotimme yön saapumista.

Luutnantti Droma ja kersantti Griron ryhmä lähti liikkeelle kuljettimilla heti tähden siirtyessä horisontin taakse. Tukikohdan ja rakennelmien välinen maasto oli matalan kasvillisuuden peittämää, tasaista maastoa, joten matka oletettavasti taittuisi hyvissä ajoin ennen aamua.

Kersantti Griron ryhmä raportoi löydettyään tutkassa näkyneet rakennelmat. Alue vaikutti autiolta, osassa rakennelmia oli näkynyt taistelun jälkiä. Griron ryhmän aikomuksena oli tutkia alue paremmin eloonjääneiden toivossa, kersantti Kj’umin tiimin tehtävänä oli pysyä tukikohdassa siltä varalta, että majakoidemme signaalit tuottaisivat vastauksia. 

Pian päivän noustua menetimme kuitenkin yhteyden Griron tiimiin. Tekniikassa ei vaikuttanut olevan ongelmia, mutta vastauksia emme saaneet. Kuoremme eivät kuitenkaan kestäneet planeetan raakaa päivänpaistetta, joten emme voineet muuta kuin jäädä odottamaan pimeää.

Koko ryhmämme lähti matkaan heti tähden laskettua. Emme halunneet vähentää joukkojamme enää enempää, oli hyvin mahdollista että TK789:n katoamisen ja Griron tiimin yhteysongelmien taustalla oli vihamielinen kohtaaminen planeetan eläimistön kanssa. Olimme toistaiseksi kohdanneet vain pehmeiden lehtimäisten ulokkeiden peittämiä lentäviä olentoja ja hyvin meidänkaltaisen ruumiinrakenteen omaavia, huomattavasti pienempiä olentoja maanrajassa. Kaikki nämä olivat jättäneet meidät rauhaan, mutta oli todennäköistä että planeetalla asui suurempiakin olentoja.

Kolmen ja puolen aikayksikön jälkeen olimme 80 matkayksikön päässä tutkassa näkemistämme rakennelmista. Tuolloin näimme vastaamme juoksevan yhden omistamme. Pysäytimme kuljettimemme ottaaksemme tulijan vastaan, mutta hän juoksi meistä ohi. Jouduimme palaamaan kuljettimeen ja ottamaan hänet kyytiin väkisin. 

Juoksija paljastui Griron tiimin jäseneksi, pelastaja Eksarkiksi. Tämä näytti kauhealta: Hänen kitiinikuorensa oli palanut karrelle, vasen takajalka roikkui alimmasta nivelestään väärään suuntaan ja hänen silmänsä olivat juuttuneet kauhun vääristämään tuijotukseen. Meillä kului lähes kokonainen aikayksikkö saada mitään selvää tapahtumien kulusta. Eksark puhui kiihtyneesti ja lyhyesti, ja suurimmaksi osaksi käsittäneet mitä hän sanoi, vaikka sanat ymmärsimmekin.

Tulimme kuitenkin seuraavaan tulokseen kersantti Griron tiimin kohtalosta: Pian rakennelmille pääsemisen jälkeen, jokin olento oli hyökännyt tiimin kimppuun. Eksark kuvasi olentoa jättimäiseksi neliraajaiseksi olennoksi. Alempien raajojen varassa olento liikkui, ylemmillä tämä oli käytellyt jonkinlaista meleeasetta. Olento oli surmannut koko tiimin, Eksarkia lukuunottamatta. Eksark oli paennut paikalta, matkannut jalan tuon 80 yksikön matkan, alkumatkan vieläpä planeetan kirkkaan päivän paahtaessa.

Kertomus kuulosti epäilyttävältä. Kuvaus vain kahdella raajalla seisovasta olennosta tuntui uskomattomalta, olivathan kaikki tiedoissamme olevat neliraajaiset olennot kykenemättömiä kulkemaan kahdella raajalla, ainakaan pitkiä matkoja. Neliraajaista työkalun käyttäjää ei rotumme ollut koskaan kohdannut. Kersantti Griron tiimi oli myös täysin aseistettu, kokenut taisteluissa ja varautunut kohtaamaan vihamielisiä olentoja. Ajatus olennosta, joka olisi heidät pystynyt peittoamaan kauhistutti meitä kaikkia.

Eksarkin olemus kuitenkin tuki tarinaa, ja joka tapauksessa hän oli niin huonossa kunnossa että tarvitsi nanolääkintäbottien apua. Kersantti Kj’umin päätös oli lähteä takaisin kohti tukikohtaa hoitamaan Eksarkia ja harkitsemaan vakavasti planeelta evakuoitumista. Matkasimme takaisin päin sen minkä ehdimme, ennen kuin aamu pakotti meidät laittamaan kuljettimen reflektiosuojat päälle ja odottamaan pimeää.

Olimme leirityneet 60 yksikön päähän tukikohdasta. Standardin mukaiset vartiovuorot asetettiin, ja kuljettimen liiketunnistimet olivat herkimmillään. Emme silti uskoneet, että Eksarkia olisi ajettu takaa: 240 yksikköä tämän tähden paahteessa tuntui mahdottomalta matkata, erityisesti jos Eksarkin kuvaus kaksijalkaisuudesta piti paikkaansa.

Kuinka väärässä olimmekaan. Noin kaksi aikayksikköä ennen tähden laskeutumista liiketunnistimemme havaitsivat jotakin Eksarkin tulosuunnassa. Jokin lähestyi nopeasti paahtavasta kuumuudesta huolimatta. Visuaaliset sensorit paljastivat meille Eksarkin kuvausta vastaavan kauhean olion.

Olio oli todellakin jättimäinen, noin kaksi kertaa pidempi kuin pisimmät meistä. Se oli lähes kauttaaltaan vaaleanruskean joustavan kerroksen peittämä, kuorta olennolla ei ollut. Sen päätä peitti tumma karva. Se juoksi alemman raajaparinsa avulla, ylemmässä raajaparissa se kantoi pitkää puunoksaa, jonka toiseen päähän oli kiinnitetty teräväksi hiottu kivensiru.

Ammuimme olentoa kohti neljä sitrusöljypommia, tavoitteenamme karkottaa olento takaisin tulosuuntaansa. Osuimme täydellisesti, olento jäi täysin kaasupilviin. Olento ei kuitenkaan välittänyt öljystä vähääkään vaan jatkoi meitä kohti.

Mahdollisuudeksemme jäi paeta. Lähdimme kuljettimella etenemään niin lujaa kuin mahdollista. Suojamme repeytyi vauhdissa irti, mutta päivänpaisteesta huolimatta meidän oli pakko jatkaa eteenpäin. Yritimme ampua olentoa aseillamme, mutta olennon pinnan näennäisestä pehmeydestä huolimatta aseillamme ei ollut tehoa.

Olento sai meidät kiinni, ja yhdellä massiivisella puskulla kaatoi kuljettimemme. Eksark oletettavasti menehtyi törmäyksessä. Itse taisin menettää tajuntani hetkeksi. Kun havahduin, olento lävisti kersantti Kjumin primitiivisellä aseellaan, tämän kitiinikuoren ja haarniskan hajoten kiviterän edessä kuin paperin.

Häpeän myöntää tätä, mutta siinä vaiheessa pakenin. Kuulin kuinka toverini ase laukoi vastakkaisesta suunnasta kohti olentoa, mutta olin menettänyt uskoni aseidemme tehoon. Joten juoksin minkä jaloistani kerkisin kohti tukikohtaa. Toverini on taatusti menehtynyt, ja kannan katumusta pelkuruudestani, mutta ilman hänen uhrautumistaan en olisi päässyt pakoon nauhoittamaan tätä kaikkea.

Nyt on jälleen yö. Lähetin noutopyynnön heti kun pääsin tukikohtaan, jonka jälkeen suljin tukikohdan niin hyvin kuin pystyin. En kuule ääniä ulkoa, mutta pahoin pelkään että olento on minut löytävä. Infrapuna-anturit havaitsivat puolen yksikön päässä pienen hallitun tulipalon. Osaako tämä hirviö hallita tultakin?

Tämä viesti olkoon perintöni, epätoivoinen yritykseni estää ketään muuta kokemasta samaa kohtaloa kuin me. Planeetalla elää jotain kauheaa, jotain joka kykenee kulkemaan paahtavassa kuumuudessa väsymättä satojen yksiköiden matkan, jäljittämään pienimpiäkin jälkiä ja käyttämään työkaluja taidolla ja voimalla joka ylittää jopa omat kykymme, olkoonkin että olennolla on vain kaksi raajaa näitä käyttämään. Se pysyy vakaana kahdellakin raajalla, kestää niin kemialliset hyökkäykset kuin fyysiset kolhut. 

Kenet viestini koskaan tavoittaakin: pysykää poissa SOL3-planeetalta! Tämä maailma kannattaa jättää näiden hirviöiden hallittavaksi. Ehkä ne tappavat toisensa ennen kuin oppivat matkaamaan planeettansa ulkopuolelle…