Tilastojen valossa terveydenhuolto ei tunnu onnistuvan nimensä mukaisessa tehtävässään: Vaikka akuuttien sairauksien ja vammojen sekä erilaisten oireiden hoidossa on menty hurjasti eteenpäin, ja monet aiemmin tappavat vaivat voidaan hoitaa tehokkaasti, ihmiset sairastavat pitkäaikaisia sairauksia useammin ja pidempään. Osa tästä selittyy edellä mainittujen henkeä pelastavien toimenpiteiden kehittymisestä ja väestön ikääntymisestä, mutta silti kehitys terveydenhuollossa ei ole ollut samalla tasolla kuin edistyminen sairauksien hoidossa.
Liikunta-ala ei saa paljon parempaa arvosanaa: Kuntosaleja, valmentajia ja harrastusmahdollisuuksia tulee joka vuosi lisää, ja moderni teknologia tuo tarvittavan tiedon kenen tahansa saataville näyttöä napauttamalla. Siitä huolimatta ihmisten keskimääräinen fyysinen suorituskyky laskee vuosi vuodelta.
Peiliin on katsomista molemmilla aloilla. Länsimainen lääketiede on pitkään keskittynyt traumojen hoitamiseen ja henkeä uhkaavien, akuuttien ongelmien nopeaan ja tehokkaaseen ratkaisemiseen. Ja syystäkin, vielä muutama vuosikymmen sitten nämä olivat suurimpia tappajia ja invalidisoijia. Lääketieteen työkalupakki on täynnä tehokkaita keinoja nopeisiin hoitoihin, mutta valitettavasti vaivan aiheuttavan elimen poistaminen tai oireita lievittävä lääkitseminen eivät ole parhaita keinoja kroonisten ongelmien ratkaisuihin.
Liikunta-ala on vähemmän virallisena tahona klikkiytynyt sosiaalisen median aikakaudella myriadeihin erilaisiin leireihin, jotka heittelevät pikkukivillä toisiaan, sen sijaan että auttaisivat ihmisiä siirtämään niitä suuria järkäleitä tieltään. Yksi kehuu vegaanista ruokavaliota, toinen kertoo, että pelkästään lihaa syömällä löytää terveyden. Ja toiset nillittävät siitä aktivoiko jalkaprässi etureiden lihaksia paremmin kuin kyykky. Välissä seisoo suuri joukko tavallisia ihmisiä, jotka haluaisivat tietää viekö yksi hampurilaisateria kuussa heidät turmioon tai uskaltaako mennä kyykkyyn edes kehonpainolla, vaikka lääkäri sanoi polvien olevan huonossa kunnossa.
Todellinen syy terveydenhuollon ja liikunta-alan huonoon tulokseen ihmisten terveyden edistämisessä ei ole kummankaan alan vajavaisuuksissa. Antamani esimerkit ovat tarkoituksen kärjistettyjä. Terveydenhuoltojärjestelmä pyrkii tekemään parhaansa pitääkseen ihmiset poissa rattaistaan, erityisesti meillä Suomessa, palvelun ollessa julkisrahoitteista. Suurin osa liikunta-alalla toimivista osaa neuvoa ihmisiä niiden suurten järkäleiden siirrossa ja jättää tietämyksensä nyansseista sille murto-osalle joka niistä hyötyy. Pitkäaikaisten vaivojen hoito on kuitenkin äärimmäisen hankalaa, koska se on pitkäaikaista.
Krooniset vaivat eivät synny nopeasti, joten niiden hoitokaan ei yleensä ole nopeaa. Vuosikymmeniä biomekaanisesti epäedullisesti kulkenut nivel ei tuosta vain opi uutta, vähemmän tuhoisaa liikerataa. Pikkuhiljaa opitut syömistavat eivät kertaheitolla muutu terveellisemmiksi. Aineenvaihdunnan vuosien saatossa kehittyneet epäkohdat eivät parane yhdessä yössä. Lääketiede pystyy toki tarjoamaan tekoniveliä, laihdutusleikkauksia tai hormoneita injektiona, mutta juurisyyt eivät niilläkään ratkea.
Kroonisten vaivojen hoito vaatii aikaa, ja sitä myöten panosta yksilöltä itseltään. Terveydenhuolto tai henkilökohtainen valmentaja voi olla tukena ja apuna, mutta aina ja ikuisesti eivät nämäkään toimijat pysty olemaan paikalla. Vastuu jää valitettavasti lopulta yksilöille itselleen.
Ja se on vaikea vastuu. Ei siksi, että ihmiset olisivat laiskoja tai heillä ei olisi kurinalaisuutta. Tarkoituksenani ei ole sanoa, että kroonisista vaivoista kärsivien tulisi ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa parantamaan terveyttään. Tai kyllä, äärimmäisesti yksinkertaistettuna tämä on totta. Mutta todellisessa maailmassa tämä ei käy niin helposti.
On nimittäin äärimmäisen hankalaa pitää yllä terveellistä elämäntapaa tässä maailmassa. Ei monimutkaista, mutta hankalaa. Kaikki tietävät ne keinot, joilla terveyttään voi ylläpitää. Ne keinot ovat olleet tiedossa jo pitkään. Ongelma on siinä, että saamme jatkuvasti vastakkaista viestiä.
Näemme päivittäin kymmenittäin, ehkä jopa sadoittain mainoksia herkullisista ja helposti saatavilla olevista ruoista tai erilaisista elämää mukavammaksi tekevistä teknologisista ratkaisuista. On viihdettä, jonka vuoksi ei tarvitse liikkua. Eikä mennä aikaisin nukkumaan. Liikkuminen kuvataan ikävänä, pakollisena työnä, johon viitsivät ryhtyä vain masokistisimmat ja innokkaimmat. Ja kun terveyttä markkinoidaan, myydään ihmepillereitä ja salaisuuksia, ei tylsiä isoäidin ohjeita runsaasta kasvisten syönnistä ja kävelylenkeistä.
Eikä kyseessä tarvitse olla salaliitto meidän pitämiseksi heikkoina ja riippuvaisina. Helppous myy, makeus myy, rasvaisuus myy. Tuoreiden ruokien kate ja kaupan hyllyssä säilyvyys on huonoa verrattuna prosessoituihin ja pakattuihin tuotteisiin. Torimyyjällä ei ole millään käytössä samaa mainosbudjettia kuin monikansallisella virvoitusjuomabrändillä. Terveydenhuoltojärjestelmä ja yksittäiset liikunta-alan toimijat pyrkivät ajoittain saamaan terveyttä edistävää viestiään kuuluviin, mutta nämä hukkuvat vastakkaisten viestien kakofoniaan.
Itse haluaisin nähdä tulevaisuudessa enemmän terveydenhuollon ja liikunta-alan yhtenäistymistä. Sekä molemmilla aloilla sisäisesti, mutta myös näiden alojen yhdistymistä. Tavoite on kuitenkin yhteinen, pyrkimys parantamaan ihmisten terveyttä ja toimintakykyä. Terveydenhuolto ja liikunta-ala yhdessäkään ei olisi vielä mukavuusmarkkinoiden veroinen toimija, mutta olisi tällä unionilla paremmat puitteet taistella ihmisten terveyden puolesta kuin kummallakaan yksittäin.
Jarski Liikkuu 