Kolme pientä porsasta

Ihmiset oppivat tarinoista. Sadut ovat usein verhottuja oppeja. Alkuperäinen “Kolme pientä porsasta” opettaa ahkeruutta. Minä tein sadusta oman muunnelmani.

Olipa kerran kolme pientä porsasta, jotka lähtivät etsimään onneaan suuresta maailmasta. He lähtivät kukin tahoilleen, innoikkaina kohtaamaan maailman. Ensimmäisenä he tarvitsivat asumuksen.

Ensimmäinen possu oli laiskahko ja innostuneempi huilun soitosta ja lekottelusta auringossa enemmän kuin mistään muusta. Hän pykäsi itselleen nopeasti asumuksen risuista ja oljista. Ei se kummoinen ollut, mutta piti sateen ja viiman ulkopuolella. Loppuajan possu oli vapaa tekemään mitä lystäsi.

Toinen possu oli veljeään jämäkämpi ja pontevampi tapaus. Hän ryhtyi heti toimeen ja alkoi rakentaa itselleen kunnon taloa. Possu joutui painamaan pitkää päivää muutaman viikon ajan, ja kieltäytymään veljensä pyynnöistä lähteä kanssaan kalaan tai kedolle soittelemaan, mutta lopulta hänellä oli valmiina oikein soma pikku talo, jossa olla turvassa maailman pahuuksilta.

Kolmas possu ei halunnut ottaa mallia kummaltakaan veljeltään. Hän halusi nähdä maailmaa hieman enemmän, ennen kuin asettuisi paikoilleen. Hän ompeli kankaasta itselleen teltan, pakkasi reppuun itselleen tarvittavat välineet elämiseen ja lähti kulkemaan maata.

Näin kului muutama vuosi. Ensimmäinen possu laiskotteli ja lekotteli, mutta pärjäsi risuasumuksellaan oikein mukavasti. Toinen possu teki talostaan oikein mukavan paikan elää, niin mukavan että harvoin malttoi sieltä poistua. Kolmas possu kiersi maata ja koki kaikenlaista uutta ja ihmeellistä, vaikka joutuikin jatkuvasti kamppailemaan erilaisten säätilojen kanssa.

Mutta sitten alkoi kiertää huhu possujen kotiseuduille muuttaneesta sudesta. Ensimmäinen possu kuuli huhut, ja vähät välitti. Pötypuhetta ja himphamppua, ei sellaista petoa näillä seuduilla ole, possu ajatteli, ja jatkoi elämäänsä huilua soitellen, nurmikolla lekotellen ja laiskotellen.

Susi ei kuitenkaan ollut vain huhu, ja pian löysi tämän possun. Eikä varmaankaan tarvitse kertoa kuinka sitten kävi. Varomaton possu ei kauas päässyt pakoon omaa kotiaan kauemmas, mutta risuseinät lakosivat suden edessä välittömästi, jättäen possun suojattomaksi. Susi sai syödäkseen.

Toinen possu oli huhut kuullessaan päättänyt pysyä yhä tiukemmin talonsa suojissa. Eipä hän paljoa ollut talostaan poistunut aiemminkaan, mutta nyt hän sulkeutui lisää, piti huolta siitä että takassa oli tuli ja ruokavarasto täynnä ravitsevia ruokia. 

Susi sai tietää talossa asuvasta possusta ja näki heti, ettei tuota taloa niin vain murreta. Mutta sudella oli onneksi muitakin avuja kuin raaka voima. Hän kiipesi possun talon katolle ja tukki savupiipun. 

Possu ei voinut talossaan enää polttaa takkaansa. Ja vaikkeivät kesäillat kylmiksi menneetkään, oli possu niin tottunut takan lämpöön ettei kestänyt edes sitä hienoista viileyttä mikä nyt taloon levisi. Hädissään hän kyttäsi ovella, sitä hetkeä kun susi menisi pois ja heti kun näin kävi, possu säntäsi ulos ja kiipesi katolle piipun tukosta poistamaan. 

Susi oli toki tämän arvannut ja jolkotti heti metsästä kohti saalistaan, kun tämä tuli ulos. Possu yritti lähteä juoksemaan pakoon, mutta pitkälle tämä ei päässyt. Vuodet talon sisällä asuen olivat vieneet possun askeleista kepeyden ja jaloista voiman, nopeasti susi tämän yhytti ja söi suihinsa.

Kolmas possu oli kuullut samat huhut sudesta matkoilleen, ja oli päättänyt lähteä kotiseuduilleen asiaa tarkistamaan. Hän saapui tutuille seuduille, näki veljensä risumajan laonneena ja löysi toisen veljensä talon tyhjillään. Ja silloin susi päätti hyökätä.

Mutta kolmas possu ei ollut enää possu ensinkään. Vuodet kulkien maata, säätiloja vastaan kamppaillen ja ruokaa itselleen hankkien, olivat saaneet possun kasvattamaan karkean karvapeitteen ja komeat syöksyhampaat. Se oli suurikokoinen ja vahva, kyvykäs pärjäämään niin lumisilla rinteillä kuin lämpimillä aroilla. Se oli tottunut matkoillaan peittoamaan petoja. 

Joten sutta ei odottanutkaan kolmas possupaisti vaan hurja karju. Susi yritti purra, mutta sen hampaat eivät päässeet karjun karvapeitteestä läpi. Sen sijaan karjun hampaat pureutuivat kipeästi suden kylkiin, sorkat kalahtivat ikävästi leukaluihin ja karjun voima ja vimma ajoivat suden pakomatkalle, joka tuskin on päättynyt vieläkään.