Meillä ihmisillä on äärimmäisen tehokas kyky sopeutua. Olemme keksineet tapoja selvitä mitä vaihtelevimmissa ympäristöissä. Silloin kun kohtaamme normaalin toiminnan estäviä asioita, olivatpa ne ympäristön aikaansaannosta tai vammautumisesta johtuvia, pystymme usein jatkamaan toimintaamme kompensaatiomekanismiemme avulla.
Yksi tapa arvioida jonkin toiminnan tärkeyttä lajillemme on tutkailla kuinka hyvin pystymme kompensoimaan siinä vastaan tulevia ongelmia. Hyvä esimerkki tästä on hengitys: silloin kun varsinainen keuhkoihimme alipaineen muodostava lihas eli pallea ei pysty riittävää hengitystä turvaamaan, rientävät vatsalihakset, kylkivälilihakset sekä niskan ja kaulan lihaksisto apuun.
Tämä kompensaatio on enimmäkseen hyvä asia. Tärkeillä asioilla on syytä olla varoventtiilejä jottei yhden osan pettäminen tarkoita automaattisesti toiminnan loppumista. Hengityksestä puhuttaessa kompensaation puuttuminen olisi kohtalokasta.
Mutta tehokkaalla kompensaatiolla on varjopuolensa. Se nimittäin sallii varokäytäntöjen ja epäedullisten toimintatapojen käytön silloinkin kun niitä tarvitsisi käyttää. Apuhengityslihasten käytöstä tulee tapa jota ylläpidetään silloinkin kun palleahengitys olisi riittävää. Pystymme kävelemään käyttäen heikkoa lonkan ojennusta, puutteellista jalkaterän liikettä tai niveltä kuluttavaa polven asentoa.
Ongelmia tuleekin sitten kun niitä varokeinoja oikeasti tarvitsisi. Jos normaalitilanteessa hengittäminen käyttää jo kaikkia resursseja, mitä tehdään silloin kun sisäänhengitetyn ilman määrää pitäisi lisätä? Jos kävely suoritetaan kaatumalla eteentyönnetyn jalan kopattavaksi, mitä tapahtuu kun jalka kopsaahtakin kynnykseen eikä ehdi alle?
Lisäksi kehomme on sopeutunut toimimaan pääasiallisesti muiden kuin näiden kompensatoristen mekanismien avulla. Tiheä pinnallinen hengittäminen ei vaihda kaasuja yhtä tehokkaasti kuin syvään ja rauhallisesti hengittäminen. Kaulan ja hartioiden lihaksisto ei jaksa jumiutumatta jatkuvasti auttaa keuhkojen toimintaa. Tiheä hengittäminen lisää stressitasoja. Kompensaatiojärjestelmien jatkuva käyttö lisää ongelmia muissa järjestelmissä tai hiljalleen rapauttaa kudoksia.
Siksi on tärkeää tiedostaa luonnollisten liikkeiden ja mekanismien toiminta ja ajoittain myös harjoittaa näitä. Vaikka hengittämällä saisi ilmaa keuhkoihinsa tai kävelemällä pääsee eteenpäin, voi olla että tämä tapahtuu tavoilla jotka eivät ole pidemmän päälle edullisia. Helposti voisi kuvitella että osaamme automaattisesti liikkua luonnollisilla tavoilla, mutta tosiasia on ettemme elä luonnollisessa ympäristössä. Luomamme luonnoton elinympäristö ja elämäntapa eivät aina salli meidän toimia kuten kehomme ovat kehittyneet toimimaan. Silloin kehomme tekee mitä sen täytyy saavuttaakseen tavoitteensa. Eivätkä nämä keinot aina ole se paras ratkaisu.
Jarski Liikkuu 