Outo

Lentokentällä näkee jos jonkinlaista kulkijaa. Viidettä vuosikymmentään elävä mies pukeutuneena samoihin vaatteisiin kuin punkin ollessa tuoretta, aasialainen Muumifani Tove Janssoniin kääriytyneenä, nuorisoporukka hupaisan värisissä pehmosilintereissä.

Itseni lisäksi muita paljain jaloin kävelijöitä en näe. Näen ilahduttavan paljon tasaisia kengänpohjia, ihmiset selvästi haluavat panostaa matkustaessaan mukavuuteen enemmän kuin tyyliin. Mutta vaikka pohjat ovat tasaisia ja verrattain matalia, ihmisjalan luonnollisen toiminnan sallivia kengiä en huomaa. Näen paljon hankalia askellustapoja, kehoa kuormittavia kantotekniikoita, tuhottomasti istumista ja hirvittävän paljon puhelimen kajastukseen nojaavia päitä.

Itse istun jalat solmussa, selkä suorassa kirjoittamassa käsin tätä tekstiä. Ja kun olen valmis, nousen tekemään muutaman syväkyykyn ja nostan käteni korkealle pääni yläpuolelle. Toimintani tulee keräämään kummastuneita katseita. Varmasti minua pidetään outona.

Mutta maailmassa jossa tavallisuus tekee niin paljon tuhoa kehoillemme, olen valmis ottamaan vastaan ne katseet. Olen valmis olemaan outo. 

Paljasjalkailuni, tuolien välttelyni ja liikkumisopportunismini on lähtöisin itsekkäistä tarkoitusperistä, ennen kaikkea oma toimintakykyni vaatii sitä. Mutta haluan myös että muut näkevät näitä hullutuksiani. Ehkä joku heistä jää miettimään miksi teen mitä teen ja alkaa etsimään tapoja lisätä liikettä myös omaan elämäänsä.