Kylmyys

Olen muutaman vuoden ajan leikitellyt kylmäaltistuksen kanssa. Alunperin kylmäkokemukset olivat käyntejä lumihangessa tai järvessä. Ne jäivät kuitenkin liian ajoittaisiksi ja epäsäännöllisiksi, sillä kylmään meneminen ei ole kivaa. Edes suoraan saunasta hankeen sukeltaminen ei ole miellyttävä ajatus vaikka sieltä pääseekin heti takaisin löylyyn lämmittelemään.

Kuluvan vuoden ajan olen kuitenkin pitänyt kylmäaltistusta säännöllisemmin ohjelmassani. Ratkaisu säännöllisyyden löytämiseksi oli sama kuin minkä tahansa tavan kanssa: tavoitteiden laskeminen ja asioiden yksinkertaistaminen. Kylmäaltistaminen helpottui huomattavasti kun hylkäsin pyrkimykseni mennä aina kaulaa myöten järveen tai pakkaslumeen ja otin käyttööni suihkun lämpötilasäätimen.

Vuoden alussa tein Wim Hofin markkinoiman kylmäsuihkuhaasteen jossa neljän viikon aikana oltiin kylmässä suihkussa progressiivisesti pidempään aina kahteen minuuttiin saakka. Sen jälkeen olen ottanut tavakseni tehdä huuhtelusuihku kylmää vettä käyttäen noin viiden päivän välein. Huuhtelu vie noin minuutista puoleentoista, joten sillä saa kohtuullisen kylmäaltistuksen ilman että aikaa tai vettä menee hukkaan. Kun kylmäaltistaminen on yksinkertaista, arkeen sovitettavissa olevaa eikä vaadi mitään uusia varusteita, se tulee tehtyä. Vaikka altistusaika ei päätä huimaa ja kesäkuumilla oli hankalaa saada putkista riittävän kylmää vettä, on harjoituksen säännöllisyys aina arvokkaampaa kuin sen intensiivisyys.

Kylmäaltistus on minulle nimenomaan harjoitus. Vaikka siihen liitetään positiivisia vaikutuksia vastustuskykyyn, energia-aineenvaihduntaan ja verenkiertoon, tärkein anti kylmäaltistuksella on sen vaikutus henkiseen kanttiin. Kylmään meneminen on vaikeaa. Mieleni keksii edelleen joka kerta hyviä syitä sille miksei juuri tänään ole hyvä päivää kääntää suihkun nuppia kylmälle. Niiden pään sisäisten supinoiden hiljentämisen harjoittelu on äärimmäisen arvokasta ja opettaa minulle paljon itsestäni.

Toinen etu on arjen mukavuuden lisääminen. Kylmäaltistus lisää sitä vallitsevan lämpötilan aluetta jossa minulla on mukava olla. Ja se tekee elämästä huomattavasti yksinkertaisempaa. Minun tarvitsee harvemmin olla säätelemässä lämpötilaa tai pukeutua ja riisuutua pienten lämpötilamuutosten vuoksi. 

Vaikeiden asioiden tekeminen lisää mukavuutta viemällä omia epämukavuuden rajoja kauemmas. Arjen vastoinkäymisten vastaanottaminen helpottuu kun opettelee rasittamaan kehoaan, sietämään nälkää ja tylsyyttä sekä olemaan kuumassa tai kylmässä.