Rajat

Olen keväiseen tapaani ilmoittautunut polkujuoksukilpailusarjaan. Talvena en tietoisesti juossut paljoa sillä halusin keskittyä voiman lisäämiseen. Joten näissä kisoissa en niinkään kilpaile vaan harjoittelen sekä juoksua että kilpailemista. Ne valmistavat minua kesän muihin juoksutapahtumiin.

En ole Juoksija, en tule olemaan palkintokorokkeilla enää tässä iässä. Mutta se ei ole kilpailemiseni tavoite. Kilpailutilanne ja muut samalla reitillä juoksevat kisaajat saavat minut puskemaan eteenpäin huomattavasti lujempaa kuin itsenäisesti juoksemalla. Näissä kilpailuissa pääsen lähemmäs rajojani.

Välillä on syytä mennä treenissään rajoille. Välillä pitää puskea niin pitkälle kuin pystyy. Muutoin ei koskaan tiedä missä kohtaa ne todelliset rajat ovat. Useimmiten se todellinen raja ei ole vielä siinä missä se tuntuu olevan. Sen ensimmäisen seinän läpi pääsee vielä, mahdollisesti vielä muutaman sen jälkeenkin. Ja jostain sieltä toiselta puolelta löytyy se todellinen muuri.

Siitä syystä osallistun kilpailuihin. Talven vähäiset juoksut ovat tehneet minusta juoksun suhteen löysän. Omilla lenkeillä on ollut liian helppoa hidastaa kun tuntuu pahalta, liian helppoa kääntyä aikaisemmasta risteyksestä kotiinpäin. Mutta Suomen kesä on täynnä hienoja juoksutapahtumia, ja haluan osallistua edes osaan niistä. Ja haluan pystyä juoksemaan niissä kunnolla. Joten minun täytyy uudelleen löytää rajani, todelliset rajani, jotten hellitä pienten seinämien edessä.

Uskon treenamisen suhteen enemmän maltilla tekemiseen. Aina täysillä puskeminen ei ole järkevää. En halua vain rääkätä kehoani vaan oppia uusia taitoja, ja silloin hermostoa ei voi ajaa loppuun treenin aikana. Teen mieluummin vähän mutta laadulla ja jätän tankkiini sen verran polttoainetta että voin tehdä seuraavana päivänäkin saman treenin jos niikseen tulee. 

Tässä kuussa käyn silti kokeilemassa rajojani. Juoksen metsän keskelle minua nopeampien perässä ja pyrin asettamaan omat rajani uudelleen.