Harrastan liikuntaa muusta elämästä huolimatta. Aamuvuoropäivinä löydän itseni usein salilta ennen vuoron alkua, teen oman treenin aamupäivällä vaikka illalla olisikin ryhmätunnin vetovastuu ja käyn juoksulenkillä vaikka viikonloppuna olisikin edessä vaellusreissua tai muuttohommia. Muun elämän fyysiset rasitukset eivät yleensä saa minua muuttamaan liikuntasuunnitelmiani.
Osaksi tämä on pakon sanelemaa: perhe-elämän, vuorotyön ja omien projektieni ristipaineessa aikaa liikkumiselle on koverrettava sieltä mistä sitä saa. Egoni haluaa uskotella minulle että pystyn treenaamaan näin koska olen fyysisesti niin kyvykäs ja koska olen harjoittanut kehoani niin paljon ettei elämä juurikaan voi heittää eteeni mitään niin raskasta että treenini siitä kärsisivät.
Mutta todellinen syy taitaa sittenkin olla se että suhtautumiseni treenaamiseen on erilainen kuin valtaosalla. Media, niin sosiaalinen kuin perinteinen, on täynnä viestiä treenaamisen rankkuudesta. ”No pain, no gain”, ”Jumi on voimaa”, ”Hurja Painonpudotus”, ”Näillä saa hien pintaa iästä riippumatta”, ”Simppeli treeniohjelma, joka tehoaa”. Treenin pitää olla hurjaa, tehokasta, hikistä ja kivuliasta. Englanniksi termi treenaamiselle on ”workout”: treenin pitää olla työtä.
Liikkumisen ei tarvitse olla mitään näistä. Liikkuminen saa olla hauskaa, helppoa ja jopa kevyttä. Kehityksen suhteen tärkeämpää on sen säännöllisyys. Kehoa ei tarvitse rikkoa jotta se kehittyisi vaan antaa sille signaalia kehittyä. Kova treenaaminen pakottaa kehon palautumaan, toistuvasti tehtynä vain selviämään. Kehitykselle ei jää resursseja kun sen voimavarat kuluvat selviytymiseen. Kevytkin rasittaminen säännöllisesti tehtynä kertoo keholle tämän olevan uusi normaali jossa pitää kyetä toimimaan. Keho siis tottelee säännöllisesti kuiskattua kehotusta paremmin kuin ajoittain karjuttua käskyä.
Henkiselle kantille ja itsetunnolle tekee hyvää välillä käydä rajoillaan ja rikkoa niitä. Kilpailutilanteessa pitää antaa kaikkensa jos haluaa pärjätä. Mutta kehonsa kehittämisen kannalta treenata kannattaa sillä teholla että treenin jälkeen on parempi olo kuin ennen sitä. Silloin kun toiminta ei tunnu työltä sitä on helpompi tehdä säännöllisesti. Kun paikat eivät ole jumissa kolmea päivää harjoituksen jälkeen, harjoitella voi useampana päivänä viikossa ja treenin saa tehtyä tehokkaasti. Ja kun liikunta ei vie kaikkea energiaa, ei muita elämän rasituksia tarvitse käyttää tekosyinä jättää treenejä väliin.
Se että treenaan kukonlaulun aikaan tai fyysisten askareiden jälkeen ei ole osoitus minun erinomaisuudestani tai kovasta kunnostani. Se että liikunnan ei tarvitse tulla muun elämäni toimintojen tielle on osoitus siitä että liikun sopivalla teholla. Treenini eivät riko kehoani jolloin sillä on tilaa rakentua ja kehittyä, eikä muun elämän rasitusten tarvitse katkaista harjoitteluani. Liikuntaa saa olla energiaani lisäävää toimintaa, kuluttavan raatamisen sijaan.
(Rajojen kokeilemisesta ja niiden ylittämisestä olen kirjoittanut ja puhunut ennenkin.)
Jarski Liikkuu 