En pitänyt koulun liikuntatunneista. Olin hidas ja kömpelö, usein se joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Siitä pojasta kasvoi kuitenkin nykyinen minä, mies jonka päivissä liikkuminen ja liikunta ovat jatkuvasti läsnä. Liikun paljon, enkä vain sille allokoituina treeniaikoina, pohdin liikkumista ja kirjoitan siitä sekä koetan innostaa muitakin liikkumaan sosiaalisen median ja pitämieni liikkuvuustuntien myötä.
Huonot kokemukset koulun liikuntatunneille eivät tappaneet innostustani liikkumiseen koska ne eivät nimestään huolimatta opettaneet mitään liikunnasta. Opimme pelien sääntöjä, urheilulajien tekniikoita, hikoilimme ja pinnistelimme, mutta liikkumista meille ei opetettu. Lähes joka tunnilla juostiin ainakin jonkin verran, mutta juoksutekniikasta ei puhuttu mitään. Muutaman kerran pääsi punttisalille, mutta laitteiden käyttöä tai nostotekniikoita ei kukaan opettanut. Puhumattakaan vielä tärkeämmistä liikkumistekniikoista, niistä joita teemme päivittäin: kävelemisestä, seisomisesta, istumisesta ja niistä toisiinsa siirtymisistä.
Meille opetettiin paljon urheilusta ja liikuimme. Mutta jos äidinkielessä opetettaisiin vain runouden tekniikkaa ja kirjoitettaisiin huonoja riimejä, oppisiko kukaan kirjoittamaan tarinoita tai virallisia kirjeitä? Urheilu on vain pieni, erikoistunut osa liikkumista. Edes laajalla lajikirjolla urheilun opettaminen ei ole tehokas tapa opettaa liikkumista, varsinkaan jos tekniikkoihin ei missään vaiheessa kiinnitetä huomiota.
Joskus silloin kun lasten arjessa oli paljon liikettä ja työtä tehtiin ruumiillisesti, urheilun opettaminen koulussa tarjosi lapsille uusia taitoja ja tarpeellisen virkistystauon muiden oppiaineiden välissä. Ja vaikka minunkin lapsuuteni vapaa-ajassa oli paljon leikkiä ulkona ja kavereiden kanssa pelailtuja pihapelejä, koostui merkittävä osa siitä myös television edessä istumisesta, liikuttaen ainoastaan peukaloita Nintendon ohjaimella. Istuimme sentään lattialla.
Ja minun lapsuuteni jälkeen uusia tapoja viihtyä liikkumatta on tullut tuhottomasti lisää. Hyvin harva, minä mukaan luettuna, liikkuu tarpeeksi. Eikä ratkaisu ole se että pistetään lapset juoksemaan pallon (ja niiden neljän peliä osaavan oppilaan) perässä parina tuntina viikossa. Ihmiset kaipaisivat enemmän keinoja taistella tuolien, kenkien, huonojen asentojen ja tekniikoiden, autojen, tietokoneiden, kännyköiden, sisätilojen ja tasaisten pintojen aiheuttamia ongelmia vastaan.
Helpointa sitä olisi opettaa jo ennen kuin vuosien huonot tavat rikkovat mitään pysyvästi, opettaa lapset liikkumaan alusta alkaen niin hyvin kuin mahdollista ja antaa heille keinot parantaa itse omaa terveyttään liikunnan keinoin.
Omat lapseni eivät vielä ole koulussa, joten en tiedä mikä tilanne nykyään on. Toivottavasti tämä kirjoitus ei ole enää ajankohtainen, toivottavasti koululiikunnassa on herätty todellisuuteen ja tajuttu ettei loputon salibandyn ja koripallon pelaaminen ole sitä koululaisten kehot oikeasti kaipaavat, ja siellä opetetaan jo liikkumista urheilun sijaan.
Jarski Liikkuu 