On helppoa unohtaa muuttuvansa. On helppoa jäädä kiinni saavutuksiinsa joihin joskus on pystynyt. Herkästi ajattelen olevani maratoonari, vaikka ainoasta maratonistani on kulunut seitsemän vuotta. Minun pitää muistuttaa itselleni että vaikka joskus pystyin juoksemaan yhtäjaksoisesti 42,2 kilometriä, en luultavasti pystyisi siihen nyt.
Huolestuttavampaa on että ihmiset unohtavat muutoksen myös toiseen suuntaan. Vanhoihin saavutuksiin nojaaminen on noloa, mutta positiivisen muutoksen mahdollisuuden unohtamalla estää oman kehityksensä. ”En minä pysty kyykkyyn menemään. En koskaan jaksa juosta kokonaista kilometriä. Enhän minä pysty tuohon.”
Emme ole pysyvässä tilassa. Kehomme muuttuu joka päivä, joka hetki. Taitomme ja kykymme eivät säily, ellei niitä ylläpidä. Kääntöpuolena tällä voimme aina myös kehittyä. Voimme olla voimakkaampia, parempia ja taitavampia, voimme saavuttaa paremman liikkuvuuden, kunnon tai terveyden.
Neljänkymmenen vuoden istumisharjoittelun jälkeen huippu-urheilijaksi päätyminen on mahdotonta. Voi olla ettei mikään määrä nilkkojen liikkuvuusharjoittelua ja lonkkien avausta riitä syväkyykyn saavuttamiseen. Voi olla että maraton on aivan liian pitkä matka juostavaksi tai sata kiloa liikaa maasta nostettavaksi. Mutta tärkeintä ei ole tavoitteet ja niiden saavuttaminen, vaan niiden suuntaan liikkuminen.
Kehon muuttuminen on varmaa, mutta muutoksen suuntaan voi vaikuttaa.
Jarski Liikkuu 