Kuljen mahdollisuuksien mukaan paljain jaloin tai minimaalisesti jalkaani verhoavissa jalkineissa. Välillä senkin uhalla että vaikutan oudolta tai että tingin mukavuudestani. Olen Jalkanörtti ja paljasjalkailija. Logonani on jalan kuva. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu siitä että uskon jalkojen luonnollisen toiminnan olevan liian monen ihmisen elämästä puuttuva palanen, se asia jonka avulla olisi mahdollista parantaa terveyttään massiivisesti pienellä panostuksella. Mutta paljasjalkailu on minulle myös allegoria elämänasenteestani.
En muista enää miksi käytin tavanomaisia kenkiä. Muistan että olen aina pitänyt keveistä ja pehmeistä kengistä, mutta silti minulla on ollut useita kenkiä joita en nykyään käyttäisi tai soisi muidenkaan käyttävän. Mutta en osaa sanoa miksen silloin joskus käyttänyt niitä mukavalta tuntuvia kenkiä, vaan kaappiini päätyi kömpelöitä, isoja ja epämukavia kenkiä. En ole koskaan ollut muodin perään tai liiemmin kiinnostunut vaatteideni ulkonäöstä, jostain syystä kenkien suhteen en osannut kuitenkaan luottaa omiin tuntoihini.
Kun sitten aloin ymmärtää miksi paljaat jalat tai niiden toiminnan sallivat kengät tuntuivat niin hyviltä, tuntuu kuin olisin tullut esiin sumusta. En voi käsittää miksen siinä sumussa erottanut asioita jotka olivat päivänselviä. Miksi jalat ovat niin erilaisessa asemassa muuhun kehoon nähden? Emme pidä käsissämme tumppuja kuin silloin kun ympäristön kylmyys niin vaatii, kuitenkin jalkoihin laitamme vaatekappaleet jotka vertautuvat nyrkkeilyhanskoihin. Annamme päätyössäni sairaalassa lastoitukseen liittyen ohjeita paikalleen asetetun raajan liikkuvuuden ylläpitoon, kuitenkin jalkamme asetamme tyytyväisenä kipsin kaltaiseen tukeen päivittäin. Ja jalkineteollisuus kehittelee innoissaan uusia tukia, vaimennuksia ja askelta ohjaavia rakenteita, siitä huolimatta että kolmesataatuhatta vuotta jalat ovat palvelleet lajiamme ilman niitä.
Paljasjalkailu vei minut kaninkoloon joka sai epäilemään muidenkin kehon luonnollista toimintaa muuttavien käytäntöjen järkevyyttä. Jos yleinen ajatus jalkojen toiminnasta on niin peittynyt statussymboliikan, markkinoinnin ja hyvää tarkoittaneiden, mutta ohiampuneiden innovaatioiden harsoon, missä muissa asioissa olemme erehtyneet? Monessako muussa kehon toiminnan osa-alueessa on vallalla ylimielinen ajattelu siitä että kehittämämme teknologia on parempaa kuin se mitä kehomme luonnostaan tekee?
En väitä etteikö niinkin välillä ole. Näen työssäni niitä ihmeitä joita ihmisen kekseliäisyys kehon toimintaan puuttumisen suhteen saa aikaan. Kuinka kudoksia läpivalaisevan teknologian ja millimetrien paksuisten työkalujen avulla tappavia verisuonitukoksia voidaan purkaa tai oikeasta rytmistä eksynyt sydän ohjata oikeaan tahtiin sähkövirran avulla. Lääketeollisuuden kemistit ovat kehittäneet aineita joilla hoitaa sairauksia jotka vielä 150 vuotta sitten olivat kohtalokkaita. Mekaaniset tuet auttavat ihmisiä joiden keho on pettänyt heidät toimimaan täysipainoisesti maailmassa.
Mutta pääasiassa ihmisen keinot puuttua kehon toimintaan vievät ojasta allikkoon. Lääkkeet aiheuttavat aina ei-toivottuja sivuvaikutuksia, operaatiot samoin. On tilanteita joissa lääkkeet tai toimenpiteet ovat välttämättömiä, joskus allikko on parempi kuin oja. Mutta yhden asian muuttaminen kehossa vie aina jonkin toisenkin asian eri suuntaan. Kehon monimutkaisten ja toisiinsa vaikuttavien mekanismien täysi hallinta on niin hankala kokonaisuus että pääsääntöisesti on parempi toimia tavoilla joihin kehomme on kehittynyt kuin yrittää keksiä kumuloituviin ongelmiin aina uusia ratkaisuja.
Kengät eivät vaikuta vain varpaiden ja jalkaterien toimintakykyyn ja kaikkeen siihen mihin niillä on suoraan vaikutusta. Jo se pieni luonnoton korko kantapään alla muuttaa koko kehon geometriaa. Koko keho toimii paremmin silloin kun jalat saavat toimia tavalla johon ne ovat kehittyneet. Kun ymmärsin tämän paljasjalkailupolkuni alussa, aloin etsiä luonnollisempia tapoja tehdä muitakin asioita. Siksi logoni on jalkapohja, siksi paljasjalkailu on minulle jalkojen terveyttä suurempi asia.
Jarski Liikkuu 