Lämmittely

Ennen kuin tiesin mitään liikkumisesta, tiesin että pitää lämmitellä. Koulun liikuntatunneilla ja ennen kamppalu-urheilulajien treenejä näin tehtiin, ja sitä kautta ymmärsin että lämmittely oli jotain mitä piti tehdä ennen liikuntaa. Tästä ymmärryksestä huolimatta omatoimisesti liikkuessa lämmittelyt jäivät usein tekemättä.

Vanhempana huomasin että lämmittelyllä sai lisättyä suorituskykyä. Varsinkin juoksukisoissa tämä oli ilmiselvää. Joten ryhdistäydyin ja aloin hakemaan lämpöjä ennen treenejä, jopa silloin kun tarkoitus ei ollut kilpailla tai repiä maksimitehoilla. Alkuun tein niin kuin muutkin. Työmaan kuntosalilla poljin kuntopyörää ennen treeniä. Luulin silloin että lämmittelyn tarkoitus on saada lihaksiin verenkiertoa ja lämpöä jotteivät ne rikkoonnu kun niitä aletaan tosissaan käyttämään.

Tylsistyin tähän jalkojen pyörittelyyn melko nopeasti ja aloin tutkia muita tapoja hakea lämpöä. Tajusin että senkin ajan voisi käyttää paremmin hyödyksi ja alkaa opettelemaan uusia taitoja lämmittelyhetkiensä lomassa. Tuolloin kuvaan astuivat erilaiset liikkuvuusharjoitukset ja eläinliikkumiset. Edelleen toiminnan tarkoitus oli lämmittää lihaksia, olkoonkin että se tapahtui nyt kokonaisvaltaisemmin ja paremmin liikkuvuuteen panostaen kuin kuntopyörällä. Kehitys on kuitenkin jatkunut ja nykyään käytän ennen harjoitusta tehtävästä valmistavasta liikkumisesta mieluummin termiä virittäminen kuin lämmittely.

Lihasten kylmyys ei oikeastaan ole syy sille miksei harjoittelua kannata aloittaa suoraan kovatehoisena. Treenin aloittaminen kevyesti antaa keskushermostolle viestin päästää kehon osat liikkumaan tehokkaasti ja laajoilla liikeradoilla. Kun kehoa virittää liikkumiseen ennen varsinaista harjoittelua, se osaa paremmin ottaa käyttöön eri osiaan. Eli harjoittelusta tulee tehokkaampaa, hallitumpaa ja turvallisempaa.

Tästä johtuen termi virittäminen kuvaa liikunnan aloittavaa toimintaa paremmin kuin lämmittely. Se myös ohjaa tekemään järkevämpiä asioita ennen harjoitusta: sykkeiden nostaminen ja kehon lämmittäminen eivät palvele haluttua tarkoitusta yhtä hyvin kuin harjoitettavien osien liikkuvuuden optimointi ennen treeniä. Kuntopyörää polkemalla saa hien pintaan, mutta se ei auta lapoja liikkumaan koko liikelaajuudellaan penkkipunnertaessa.

Yksinkertaisimmillaan virittäminen voi olla harjoitukseen kuuluvien suoritusten tekemistä ilman kuormaa ja tarkkaan keskittyen. Tai liikkeissä tarvittavien nivelten liikkuvuusharjoituksia. Parhaimmillaan virittämällä voi ohjata kehoa käyttämään oikeita liikeratoja ja lievittää paikallaan olon epäedullisia vaikutuksia liikkuvuuteensa. Silloin kun itse harjoitus on kokonaisvaltaisesti koko kehoa käyttävä ja ennalta-arvaamaton, esimerkiksi palloilulaji tai kamppailu-urheilu, virittäminen kannattaa tehdä mahdollisimman laajasti kehon eri osia liikuttavilla tavoilla. Nilkkojen, lonkkien, lantion, selkärangan ja hartioiden virittäminen on yleensä aina hyödyllistä.

Sykkeen ajoittainen nostaminen on hyödyllistä. Mutta ennen harjoittelua on parempi virittää keho tulevaan kuin vain hakea hikeä. Kehoa lämmittävä liikkuminen kannattaa jättää tekniikkaharjoituksen jälkeen tapahtuvaksi toiminnaksi tai omaksi harjoituksekseen. Viritetään mieluummin kuin lämmitellään.