Sivistymätön

Osallistuin Sivistymättömät-parkourfestivaalilla luovan kirjoittamisen työpajaan. Työpajassa liikuimme eri tavoin, hakien liikkeestä innoitusta tai aihetta kirjoitukseen. Tämä teksti on syntynyt tuolla työpajalla, joskin hieman tekstiä editoin vielä koneella sitä kirjoittaessani. Lisäsin tekstiin myös kuvauksia tekemistämme harjoituksista, jotta sain erilliset pätkät yhdeksi kokonaisuudeksi. Halaan puuta voimieni takaa. En rakkaudesta luontoon, vaan koska en halua pudota. Kaarna onContinue reading “Sivistymätön”

Täydellisyys

Olen onnekseni luonteeltani hieman suurpiirteinen. En elämäntapojeni ja liikkumiseni suhteen jää useinkaan kiinni yksityiskohtiin, vaan maalaan suurella siveltimellä ja liikun tavoilla joista nautin. Välillä otan itselleni tavoitteita, mutta niiden mukaan liikkuminen ei koskaan ole tärkein asia elämässäni. Minulle tavoitteita tärkeämpää on liikkuminen yleensä. Sanon tätä onneksi, sillä kehomme kaipaa liikettä niin monissa eri liikesuunnissa jaContinue reading “Täydellisyys”

Toimintaelokuvaindeksi

Olen todennut että kiinnostukseni liikuntalajiin voidaan laskea toimintaelokuvajuoni-indeksin avulla. Eli pohtimalla kuinka uskottavasti lajin saisi käsikirjoitettua toimintaelokuvan sankarin hyödyntämäksi taidoksi. Esimerkiksi taistelulajit, parkour, tasapainoilu, kiipeily tai yleistä toimintakykyä lisäävät lajit, kuten voimaharjoittelu, juoksu ja voimistelu ovat helppoja saada istumaan elokuvan juoneen. Kaikkiin näihin minut on helppo saada mukaan. Sitä vastoin esimerkiksi jääkiekko vaatisi sitä ettäContinue reading “Toimintaelokuvaindeksi”

Capoeira

Teini-ikäisenä liikkuminen ei ollut prioriteettini. Eniten innostuin videopeleistä. Eräs videopeli kuitenkin muutti tämän ja aloitti muutoksen jonka vaikutukset tuntuvat vieläkin. Ollessani 16-vuotias päädyin naapuripaikkakunnan pelihallissa pelaamaan Tekken-pelisarjan kolmatta osaa. Sarjan ensimmäinen osa oli minulle hyvin tuttu ja teoreettisena kamppailulajifanina peli jossa melko realistisin liikkein ja oikeisiin tekniikoihin perustuen oteltiin vastustajia vastaan osui minuun kuin alakoukkuContinue reading “Capoeira”

Ihmisyyden ytimessä

Aloitan päiväni aina liikkumalla. Yleensä aamuliikkumiseni koostuu vaihtelevista liikkuvuusharjoitteista. Kesäaikaan aurinkoisina aamuina tapaan tämän sijaan pukea päälleni vain uimashortsini, juosta rantaan ja uida pienen lenkin. Takaisin tulen metsikön läpi jossa kiipeän muutaman kerran ylös sieltä löytyvää pystysuoraa kalliota. Se on ehdottomasti paras tapa aloittaa päivä. Aikaa koko suoritukseen kuluu noin puoli tuntia. Juoksumatkaa kertyy yhteensä kilometrinContinue reading “Ihmisyyden ytimessä”

Kaaoksen edut

Eliölajien kehitykselle on edullista karsia pois niitä toimintoja jotka turhaan kuluttavat energiaa. Ennen kuin ihminen oli ihminen, ja vielä tuhansia vuosia sen jälkeenkin, edeltäjämme elivät ympäristöissä joissa selvitäkseen joutui liikkumaan monipuolisesti ja usein. Tämän vuoksi kehomme ovat täynnä toimintoja jotka vaativa lihasten liikettä toimiakseen kunnolla. Elintapamme on kuitenkin kiihtyvällä tahdilla vähentänyt ja yksipuolistanut liikkumistamme ainaContinue reading “Kaaoksen edut”

Paljaiden jalkojen kaninkolo

Kuljen mahdollisuuksien mukaan paljain jaloin tai minimaalisesti jalkaani verhoavissa jalkineissa. Välillä senkin uhalla että vaikutan oudolta tai että tingin mukavuudestani. Olen Jalkanörtti ja paljasjalkailija. Logonani on jalan kuva. Suurimmaksi osaksi tämä johtuu siitä että uskon jalkojen luonnollisen toiminnan olevan liian monen ihmisen elämästä puuttuva palanen, se asia jonka avulla olisi mahdollista parantaa terveyttään massiivisesti pienelläContinue reading “Paljaiden jalkojen kaninkolo”

Liikevälipalat

Liikunnan terveyshyödyt ovat kiistattomat ja hyvin tunnetut. Ja viralliset suositukset liikunnan määristä on helppo saada tietoonsa. Osa suosituksista pohjaa siihen että liikkumattomuutta vähennettäisiin, mutta kaikissa tämä ei tule esiin ja arkiajattelussa riittävä liikkuminen tarkoittaa pikemminkin tiettyjen aikaminimien saavuttamista. Liikkumista katsellaan liian kapean putken läpi. Se mielletään lähinnä liikkumiselle varattuina aikoina ja sille pyhitetyissä paikoissa tapahtuvaksiContinue reading “Liikevälipalat”

Liikkuvuus

Mainitsen olevani liikkuvuusohjaaja ja kirjoitan paljon käyttäen termiä liikkuvuus, mutta tajusin vasta nyt etten ole sivuillani missään vaiheessa määritellyt sitä mitä liikkuvuus on. Liikkuvuus-termiin liittyy aika ajoin virheellisiä tulkintoja, joten katson oleelliseksi määritellä mitä se on ja tarkentaa miten liikkuvuutta voi kehittää. Liikkuvuudella tarkoitetaan sitä liikelaajuutta millä niveliään pystyy liikuttamaan hallitusti. Hallinta on tässä seContinue reading “Liikkuvuus”

Luonnolliset kengät

Näitä sivuja lukiessa ei luultavasti jää epäselväksi että uskon suurimman osan ihmisistä hyötyvän jalkojensa vapauttamisesta. Sen verran monta tekstiä täältä löytyy paljasjalkailun hienoudesta ja terveyshyödyistä. Kengistä ei kuitenkaan ole pakko luopua kokonaan jotta jalat pääsisivät toimimaan luonnollisesti. Mutta silloin kengät pitää valita tavanomaisten jalkineiden ulkopuolelta.  Tavallisissa kengissä on pääsääntöisesti neljä piirrettä jotka vievät kehon toimintaaContinue reading “Luonnolliset kengät”