Kaaoksen edut

Eliölajien kehitykselle on edullista karsia pois niitä toimintoja jotka turhaan kuluttavat energiaa. Ennen kuin ihminen oli ihminen, ja vielä tuhansia vuosia sen jälkeenkin, edeltäjämme elivät ympäristöissä joissa selvitäkseen joutui liikkumaan monipuolisesti ja usein. Tämän vuoksi kehomme ovat täynnä toimintoja jotka vaativa lihasten liikettä toimiakseen kunnolla. Elintapamme on kuitenkin kiihtyvällä tahdilla vähentänyt ja yksipuolistanut liikkumistamme aina maanviljelyn alkamisesta lähtien. Vaikka maanviljely vaati satojen vuosien ajan ihmisten suorittamaan kehollista työtä, oli liikkuminen silti huomattavasti enemmän samankaltaisina toistuvia liikeratoja vaativaa kuin metsästäminen ja keräily oli ollut. Teollistuminen vähensi liikkumisen monipuolisuutta merkittävästi tästä edelleen ja työn automatisaatio vei lopunkin monipuolisuuden.

Jostain syystä sama yksipuolisuus levisi myös liikkumiseemme. Luonnollisessa maailmassa kulkemisessa ja toimimisessa läsnä ollut kaaos vaihdettiin järjestelmällisiin toistoihin, tasapaksuihin otekahvoihin ja robottimaiseen toistamiseen. Joukkuepelit tarjoavat arvaamattomampaa liikkumista, mutta tämäkin tapahtuu lähes poikkeuksetta tasaisilla pelikentillä ja sääntöjen ja optimoitujen tekniikoiden järjestelmällisyydellä.

Säännöllisesti liikkuva henkilökään ei välttämättä käy kuin murto-osassa niistä myriadeista asennoista joihin hänen kehonsa olisi mahdollista päätyä. Liikuntatunneissa, lajien määrässä, tehdyissä toistoissa tai kuljetuissa kilometreissä mitattuna liikkumista saattaa olla paljon mutta silti kehossa saattaa olla paikkoja jotka eivät saa riittävästi liikettä ylläpitämään nivelten liikelaajuutta ja tehokasta veren laskimopaluuta.

Keho on monimutkainen toisiinsa vaikuttavien toimintojen verkosto jonka jokaiseen yksittäiseen osaan vaikuttaminen on lähes mahdoton urakka. Monimutkaisiin ongelmiin kannattaa usein etsiä yksinkertaisia ratkaisuja. Liikkumisen ollessa kyseessä, paras tapa varmistaa eri osien monipuolinen liike ei ole yrittää eristää jokainen osa, vaan altistaa keho kaaokselle jolloin liikettä jakautuu varmemmin joka puolelle.

Kivien, puunrunkojen tai hiekkasäkkien nostaminen pakottaa erilaisiin otteisiin ja liikeratoihin kuin tangosta kiinni pitäminen. Samoin roikkuminen ryhmyisissä puunoksissa on uusi ärsyke tasapaksuun tankoon tottuneille kämmenille. Kävely ja juoksu kumpuilevassa maastossa juurten ja kivien päällä pakottaa jalkaterät ja nilkat tuhansiin uusiin asentoihin tasaiseen katuun verrattuna. Oksien väistely ja niiden alitse kumartelu metsässä kulkiessa tekee rangan liikkeelle saman. Improvisoitu omalla kehollaan leikkiminen tai laveiden sääntöjen puitteissa tehdyt liikkumistehtävät vievät tekijänsä vahingossa uusiin asentoihin.

Liikkumistekniikoita opetellessa, virheliikeratoja korjatessa tai kehoa kuntouttaessa liikkumisen muuttujat kannattaa pitää minimissään ja tehdä työtä tasaisella, tasapaksulla ja toistaen. Mutta kehon toiminnalle tekee suuren palveluksen jos ajoittain antautuu kaaoksen vietäväksi ja liikkuu luonnollisessa ympäristössä ja miettimättä liikaa.