Miksi

Liikkuminen ei ole vain hyväksi terveydelle, se on välttämätöntä. Vaikka kannustan liikkumaan muulloinkin kuin vain tiettyinä tarkkaan rajattuina hetkinä, ovat liikuntaharrastukset loistava keino tuoda elämäänsä jonkinasteinen minimimäärä liikkumista. Harrastustaan kannattaa kuitenkin hieman ajatella tarkemmin ja kysyä itseltään miksi harrastaa sitä mitä harrastaa. Varsinkin jos liikunta ei ole itselle mielekästä tekemistä ja tuntuu enemmänkin velvollisuudelta.

Terveyden vuoksi liikuntaa harrastaessa on helppo ajautua hölkkäpoluille, kuntopyörän päälle tai nostelemaan painoja kehonrakennustyyliin. Tietyt lajit saavat enemmän näkyvyyttä kuin toiset, mutta se ei silti tarkoita sitä että ne sopisivat yhtä hyvin kaikille. Oikean lajin valinta riippuu jokaisen omista tavoitteista ja mieltymyksistä. Väärin valittu liikunta ei anna hyötyjä joita hakee eikä siksi kannusta jatkamaan. Ja jos tekeminen itsessään ei ole edes miellyttävää, miksi tehdä sitä?

Yksi isoimmista virhekäsityksistä liikunnan suhteen tuntuu olevan että se on hyvä tapa vähentää ylimääräisen rasvan määrää kehossa. Sitä se ei ole. Rasvanpolttoon ei liikunnan lisääminen riitä ellei siihen yhdistetä ruokavaliomuutoksia tai vähintään kalorien seuraamista. Keho alkaa vaatia liikunnassa menetettyjä kaloreita ja jos syömisiään ei mittaa, on helppoa huomaamattaan lisätä juuri sen verran syömistään kuin liikunta kuluttaa. Ongelmaa lisää se että rasvanpolttoa haetaan herkästi nimenomaan kestävyysliikunnasta, koska se kuluttaa vastusharjoittelua enemmän kaloreita liikunnan aikana. Kestävyysliikunta saa kehon sopeutumaan lisääntyneeseen energian kulutukseen ja se siirtyy säästöliekille. Siinä missä vastusharjoittelu käskee kehoa rakentamaan lisää ja sitä myöten kuluttaa enemmän energiaa myös harjoituksen ulkopuolella, kestävyysharjoittelu vähentää energian kulutusta liikunnan ulkopuolisina aikoina.

Vastusharjoittelun ongelma sitä vastoin on se että kehonrakennuskulttuuri ja pinnalliset syyt sekä ylivarovainen suhtautuminen tiettyihin liikkeisiin kannustamiseen ovat ohjanneet sen opettamista pitkään. Tämä tarkoittaa sitä että lihaksia eristävät liikkeet ovat suuremmassa roolissa kuin useiden nivelten liikettä vaativat suuret liikkeet. Isoloidut liikkeet ovat hyviä lisäämään lihasmassaa ja kohdentamaan harjoitusta tiettyihin paikkoihin, mutta toimintakyvyn ja terveyden vuoksi harjoitteleva saisi enemmän irti kyykkäämällä, penkkaamalla ja maastavetämällä.

Näiden ongelmien lisäksi liikuntaan suhtautuminen saattaa olla pielessä. Urakkana ja pakkopullana liikuntaan suhtautuminen jättää alleen liikkumisesta nauttimisen ja uuden opettelemisen riemun. Jos liikkuu kehittyäkseen, miksei liikkuisi siten että samalla oppii myös käyttämään kehoaan paremmin ja olemaan paremmin läsnä kehossaan, sen sijaan että vain puurtaa pois kaloreita tai jauhaa vaadittuja toistoja?

Kaikille liikuntalajeille on paikkansa: Kehonrakentajilta saa parasta oppia siitä miten näyttää hyvältä alastomana ja miten manipuloida kehonsa kasvua ja koostumusta. Juoksu on äärettömän hyvä laji aerobisen kunnon kohottamiseen ja taito josta voi olla oikeasti hyötyä monessa hetkessä. Jopa kuntopyörällä on paikkansa sille joka haluaa kehittää pyöräilyssä vaadittuja ominaisuuksia säädellymmin ja säästä riippumatta. Kenenkään ei tämän kirjoituksen perusteella tulisi hävetä omia valintojaan tai lajejaan. Ja tärkein ominaisuus lajissa on se että sitä tekee, tekemisen mielekkyys on pitää aina paremmin harrastuksen viikko-ohjelmassa kuin mitkään hyödyt mitä lajista saa.

Kannattaa silti kysyä itseltään miksi liikkuu kuten liikkuu. Ohjaako liikuntaa oma halu tai osuuko lajin kehittämät ominaisuudet omiin tavoitteisiin? Vai onko liikuntalaji valikoitunut median, ystävien kehujen tai virheellisten käsitysten ohjaamana? Olisiko sittenkin jokin toinen tapa liikkua itselle se mielekkäämpi tai se jolla omiin tavoitteisiin pääsee paremmin?