Sairaus mielletään herkästi joksikin sellaiseksi, mihin ei itse voi vaikuttaa. Taudit ja vaivat tuntuvat puhkeavan sattumanvaraisuuden, geenien tai huonon onnen määräämänä. Monien meitä vaivaavien sairauksien taustalla on kuitenkin tekijöitä, joihin pystyisimme vaikuttamaan. Sairauksien näennäinen sattumanvaraisuus johtuu usein tietämättömyydestämme siitä, mitkä asiat niiden esiintymiseen vaikuttavat. Asiaa ei myöskään helpota sairastavuuteen vaikuttavien aikalinjojen pituus. Polvea kuluttava tapaContinue reading “Oma vastuu”
Tag Archives: Terveystuotteet
Terveydenhuolto
Koska ajastani kilpailee nykyään muiden vastuiden lisäksi Liikemäärä-podcastin teko ja oman yrityksen kasvattaminen, blogi ilmestyy jatkossa vain näin täysikuun aikaan. Terveydenhuoltomme on kriisissä. Suuret ikäluokat ovat poissa työelämästä ja siinä iässä, että tarvitsevat enenevässä määrin terveydenhuollon apua. Samalla terveydenhuolto on monimutkaistunut, teknistynyt ja kallistunut. Laboratoriotutkimuksin ja kuvantamisteknologioiden avulla saadaan tarkemmin ja tehokkaammin poissuljettua tai varmennettuaContinue reading “Terveydenhuolto”
Terveyden tuotteistaminen
Se mitä meille kerrotaan riippuu muustakin kuin kyseisen tiedon arvosta. Varsinkin terveydestä puhuttaessa palstatilan määrä ei välttämättä korreloi asioiden tärkeyden tai edes totuusperän kanssa. En yritä maalailla mitään suuria salaliittoteorioita tai syyttää mitään tahoja vääristelystä ja valehtelusta. Suurin osa tästä ristiriidasta syntyy orgaanisesti ja vahingossa. Terveys on hankala asia markkinoida ja tuotteistaa. Silloin kun terveydenContinue reading “Terveyden tuotteistaminen”