Liikkuvuus

Mainitsen olevani liikkuvuusohjaaja ja kirjoitan paljon käyttäen termiä liikkuvuus, mutta tajusin vasta nyt etten ole sivuillani missään vaiheessa määritellyt sitä mitä liikkuvuus on. Liikkuvuus-termiin liittyy aika ajoin virheellisiä tulkintoja, joten katson oleelliseksi määritellä mitä se on ja tarkentaa miten liikkuvuutta voi kehittää.

Liikkuvuudella tarkoitetaan sitä liikelaajuutta millä niveliään pystyy liikuttamaan hallitusti. Hallinta on tässä se avainsana. Se on se osuus mikä helposti unohdetaan jolloin liikkuvuus sekoitetaan herkästi venyvyyteen tai notkeuteen. Luonnollisesti sillä kuinka pitkälle niveliä voidaan viedä passiivisesti on merkitystä myös liikkuvuudelle, mutta liikkuvuusharjoittelu ei ole pelkkää venyttelyä.

Passiivisella venyttelyllä voidaan lisätä nivelten liikelaajuutta, mutta notkeus ilman kontrollia ei ole paras mahdollinen tilanne. Loukkaantumiset tapahtuvat usein niissä tilanteissa joihin nivelten liikelaajuus sallii osiemme mennä, mutta joissa emme osaa hallita liikettä. Liikelaajuuden lisääminen ilman hallinnan kehittämistä pahimmillaan lisää loukkaantumisriskiä. 

Liikkuvuusharjoittelu on yksinkertaisimmillaan sitä että viedään niveliä ääriasentoihinsa halliten liikettä koko liikkeen ajan. Jo nivelten systemaattinen ja säännöllinen hallittu pyörittely parantaa ja ylläpitää liikkuvuutta. Välillä voi olla tarpeen tehdä erikoisempia harjoitteita jotta liike saadaan eristettyä haluttuun niveleen ja tietyillä lihaksilla suoritetuksi. Lisäksi hyvällä tekniikalla tehty voimaharjoittelu ja kaikki monipuolinen kehon liikuttaminen on liikkuvuudelle hyväksi.

Harjoittelua tehokkaampaa on kuitenkin suojata kehoa liikkuvuutta vähentäviltä tekijöiltä. Liikkuvuus vähenee koska keho pyrkii karsimaan niitä energiaa vaativia toimintoja joita ei käytetä. Moneen suuntaan laajasti liikkuva nivel vaatii enemmän lihastyötä jotta se pysyy vakaana. Energiantalouden kannalta keholle on siis edullista jumauttaa niveltemme asennot niihin jotka toistuvat usein ja joissa vietämme pitkiä aikoja. Energian liian vähäinen saanti ei kuitenkaan nyky-yhteiskunnassa tapaa olla ongelma. Lisäksi liikkumattomuudella on negatiivisia vaikutuksia moniin muihin kehon järjestelmiin, esimerkiksi verenkierto- ja lymfajärjestelmään. Eli vaikka Buy ’n’ Large –leijutuolit olisivatkin todellisuutta, ei niissä eläminen olisi ongelmatonta.

Parasta mitä liikkuvuudelleen voi tehdä onkin vältellä samankaltaisina toistuvia asentoja. Eli istua lattialla tuolien sijaan, käyttää jalan liikkumisen sallivia kenkiä, liikkua muuallakin kuin tasaisilla pinnoilla ja muissakin suunnissa kuin suoraan edessään. Ja jos silti joutuu viettämään pitkiä aikoja samassa asennossa, rikkomaan sitä liikevälipaloilla ja taukojumpilla. Keho ei tiedä harjoitteletko jotain vai et. Kehon kannalta kaikki liikkuminen ja liikkumattomuus antaa signaalia kehittyä tarvittavaan suuntaan. Tunnin tehokas liikkuvuusharjoitus on parempi kuin ei mitään, mutta jos samaan päivään sisältyy kymmenen tuntia istumista, on helppo laskea kumpi antaa vahvemman signaalin sopeutua. 

Hyvää treeniä

Ystäväni tapasi aikoinaan mainita milloin mistäkin ruumiillisesta askareesta sen olevan hyvää treeniä. Halkojen hakkaaminen, kauppakassien kantaminen, lumityöt tai muuttohommat saivat tämän sanaparin omakseen kun hän motivoi itseään tekemään näitä töitä. Kaveripiirissä tämä otettiin käyttöön terminä jolla pystyi virnuillen perustelemaan lisäaskareiden sälyttämisen hänen harteilleen. “Sinähän varmaan soudat veneen? Se on hyvää treeniä.”

Vaikka “hyvää treeniä” oli pilke silmäkulmassa heitetty vitsi, on tästä ajattelumallista kehittynyt hyödyllinen työkalu omaan elämääni. Monet ruumiilliset askareet ovat tarkemmin tarkasteltuna todellakin hyvää treeniä. Rakenteemme eivät tiedä liikummeko kuntosalilla koska haluamme olla terveempiä vai onko liikkeellä tavoitteena saada jokin tehtävä suoritettua. Keholle se kaikki on liikettä jota se kaipaa.

Ruumillisella työskentelyllä tuotetulla liikkeellä on etuja harrastettuun liikkumiseen verrattuna. Painavien asioiden nostelu salilla on omalla tavallaan hauskaa, ja tarkkaan määritetyt kuormat, toistomäärät ja nostotekniikat voidaan tehokkaasti valjastaa palvelemaan omia tavoitteita. Mutta painavien asioiden nostelu silloin kun sillä on jokin muu syy kuin saada sarja valmiiksi tuntuu usein mukavammalta. Orgaanisemmalta. Järkevämmältä. Lisäksi kun liikkumista tehdään tehtäväperusteisesti, tekniikat, liikuteltavat kappaleet ja liikkumisympäristö ovat vaihtelevampia kuin kuntosalin yhdenmukaiset pinnat. Tällöin työskentelyllä saadaan aikaan vaihtelevaa ärsykettä ja uusia liikesuuntia.

Pitää toki muistaa että juuri mainitsemani edut ovat myös riskejä. Vaihtelevat liikesuunnat ja kaaottisuus altistavat luonnollisesti myös loukkaantumisille. Asennot ja suunnat jonne ei ole tottunut liikkumaan eivät ole yhtä vakaita kuin tutut tilanteet. Ja kun keho joutuu työskentelemään uusissa suunnissa, mahdollisesti vielä yllättävästi ja nopeasti, riski rakenteiden rikkoutumiselle kasvaa. Lisäksi samankaltaisena toistuvat liikkeet, varsinkin jos ne eivät ole parhaalla biomekaanisella tavalla suoritettuja, altistavat rasitusvammoille.

Näistä riskeistä pääsemmekin “hyvää treeniä” -ajatusmallin ensimmäiseen etuun omien työskentelyasenteiden kehittämisessä: Ruumiilliseen työskentelyyn tulisi suhtautua kuten harjoitteluun. Liikeradat tulisi pitää hallittuina ja vakaina, tekniikoita miettiä ja jopa koittaa kehittää omaa teknistä suorittamistaan. Täten voidaan vähentää seuraavan päivän kolotuksia ja riskiä loukkaantumiselle. Riskejä vähentää myös se että työtä on tehnyt hallituissa olosuhteissa. Eli treenannut siellä salilla. Kaunis kehä saadaan kun treenataan jotta voidaan tehdä työtä, työtä johon sitten suhtaudutaan treeninä.

Toinen ja vielä tehokkaampi etu omille asenteille “hyvää treeniä” -ajatusmallissa on sen antama lisämotivaatio tekemiselle. Kaikista muista resurssieroista huolimatta meillä kaikilla on vuorokaudessa saman verran aikaa, ja yleensä sitä on liian vähän. Ruumillisten askareiden suorittaminen kiireisten päivien päälle ei aina tunnu kovin mielekkäältä. Mutta entä jos ruohonleikkuu, polttopuiden pinoaminen ja lumityöt eivät olisikaan ajanhukkaa ja epämiellyttävää raadantaa, vaan tilaisuus liikkua? Entä jos askareita tekemällä voisi itseasiassa säästää aikaa yhdistämällä tekemistä vaativiin töihin päivän liikkumishetken, ulkoilun ja perheajan? Entä jos askareita tehdessä ei keskittyisikään vain saamaan urakkaa alta pois, vaan haastaisi luovuutensa ja kokeilisi eri toimintatapoja ja etsisi tehokkaampia tapoja toimia? Entä jos työ ei olisikaan työtä, vaan hyvää treeniä?

Luonnolliset kengät

Näitä sivuja lukiessa ei luultavasti jää epäselväksi että uskon suurimman osan ihmisistä hyötyvän jalkojensa vapauttamisesta. Sen verran monta tekstiä täältä löytyy paljasjalkailun hienoudesta ja terveyshyödyistä. Kengistä ei kuitenkaan ole pakko luopua kokonaan jotta jalat pääsisivät toimimaan luonnollisesti. Mutta silloin kengät pitää valita tavanomaisten jalkineiden ulkopuolelta. 

Tavallisissa kengissä on pääsääntöisesti neljä piirrettä jotka vievät kehon toimintaa kauemmas luonnollisesta ja biomekaanisesti edullisesta. Yleisin synti on kantakorko. En tarkoita vain korkokenkiä. Lähes jokainen kenkä on kantapäästään korkeampi kuin kärjestään. Sen aiheuttamat ongelmat korostuvat sitä enemmän mitä korkeammasta korosta on kyse, mutta matalakin korko saa meidät seisomaan etukenossa. Ja jottemme kaatuisi nenällemme, pitää tasapainoa hakea lantion ja alaselän asentoa muuttamalla. Samalla jalkojen voimantuotto ohjautuu vahvalta takaketjulta enemmän etureisille. Pienikin muutos perustassamme aiheuttaa ketjureaktion joka sotkee koko kehon asennon ja toiminnan. Ja pienikin muutos on merkittävä kun se toistuu päivittäin. Tämän lisäksi monissa kengissä myös kärjen alle on tehty korotusta. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Luonnollisen kengän pohja on tasainen.

Toinen usein vastaantuleva synti on liiallinen kapeus. Ihmisen jalka on leveimmillään varpaiden kohdalla, kuitenkin kengät tapaavat kaventua juuri kärkeä kohti. Jalan 33 niveltä sallii niiden sullomisen eri muotoisiin tiloihin, mutta ahtaassa kengässä jalkaterän luiden liike ei onnistu eikä niiden luontainen iskunvaimennus pääse toimimaan. Kapea kärki vääntää lisäksi varpaita kohti keskustaa. Ukkovarpaan näin tehdessä se kampeaa tyviniveltä päinvastaiseen suuntaan, aiheuttaen vaivaisenluuksi kutsutun vaivan. Keskellä olevat varpaat lähtevät kiipeämään toistensa päälle. Lisäksi keskelle vääntynyt isovarvas ei enää pysty normaaliin vauhtiin työntävään liikkeeseen. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Luonnollisen kengän kärki on riittävän leveä jalkaterälle.

Kolmas ja neljäs piirre aiheuttavat pitkälti saman ongelman. Joskus ne esiintyvät erikseen, joskus yhdessä, mutta ongelmat ovat pääsääntöisesti samat. Kenkien pohjat ovat joko liian jäykkiä tai paksuja. Pohjan ollessa jäykkä, jalkaterän uskomaton liikkuvuus ei pääse tekemään työtään askeleiden muodostamisessa. Jos pohja on paksu, sama ongelma on edessä vaikka materiaali sinällään olisi joustavaa. Jäykkyys ja paksuus vaimentavat myös jalkaterän myriadien hermopäätteiden saamat viestit. Siihen on syynsä että jalkapohjamme ovat niin herkkiä tuntoelimiä. Meidän tulisi tietää mihin astumme ja kyetä reagoimaan vaihteleviin alustoihin nopeasti. Lisäksi biomekaanisesti edulliseen askellukseen vaadittaisiin varpailta kykyä taipua ylöspäin. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Luonnollisen kengän pohja on ohut ja joustava.

Vihjailemani myöhäisempi hetki tekstissä on nyt. On tavallista että kengät estävät varpaiden, erityisesti ukkovarpaan, normaalin liikkeen ylöspäin. Kävellessämme ja juostessamme jalan alustasta irroittava viimeinen ponnistus kuuluisi tulla ukkovarpaan avulla. Silloin kun se ei kengistä johtuen onnistu, kompensoimme kääntämällä jalkaterän ulospäin ja rullaamalla jalkamme ukkovarpaan ulkoreunan yli. Tämä kääntää ukkovarvasta joka askeleella lisää jalkaterän keskikohtaa kohti. Ja jalkaterän jatkuva ulkokierrossa pitäminen rasittaa polvea ja lonkkaa. Osassa kengissä tämä ongelma on huomioitu ja ratkaistu kääntämällä kengän pohjaa kärjestä hieman ylöspäin, eli tekemällä niin kutsuttu käyntikorotus. Käyntikorotus on kuitenkin valinta ojan ja allikon välillä: jatkuvasti ylöspäin taivutetut varpaat altistavat jalkapohjassa sijaitsevan lihaskalvon venytykselle. Ja tämä saattaa aiheuttaa tämän jännekalvon rappeuman, plantaarifaskiitin joka on kivulias ja pitkäkestoinen vaiva.

Jalkojen epäoptimaalinen toiminta aiheuttaa ongelmia paljon muuallakin kehossa kuin vain jalkaterien alueella. Alaselkäkivut, polvivaivat, lonkkavaivat, varpaiden virheasennot, vaivaisenluut ja plantaarifaskiitti ovat esimerkkejä vaivoista joita olisi mahdollista helpottaa tai jopa kokonaan ehkäistä antamalla jalkojen toimia luonnollisemmin.

Luonnolliset kengät ovat sallivat jalan toimia sillä tavalla kuin sen kuuluu. Suurin osa myytävistä kengistä ei ole tällaisia, mutta onneksi luonnollisia jalkineita löytyy kaiken aikaa enemmän valikoimista. Joskus niitä kutsutaan paljasjalkakengiksi tai minimalistisiksi jalkineiksi. Mutta välillä niihin ei ole liitetty mitään markkinointitermejä. Kolikon toinen puoli on se ettei markkinointitermit itsessään välttämättä lupaa vielä mitään kenkien ominaisuuksista. Siksi on hyvä tietää jalkineita valitessaan etsiä niitä malleja joissa pohja on tasainen, ohut ja joustava, ja jotka ovat riittävän leveitä kärjestään.

Villasukkajuoksu

Kotimaani ilmasto tekee paljasjalkailun harrastamisesta hankalaa. Vaikka jalkaterien lämpötalous paraneekin niiden liikkuvuden mukana, suuren osan vuotta on silti niin kylmä ettei nakujaloin pysty ulkoilemaan pitkiä aikoja. Satunnaisia postilaatikolla käyntejä ja roskapussin viemisiä lukuun ottamatta jalkani eivät pääse talvisin ulkoilmaan.

Hyvä korvike helpottamaan paljasjalkailuaddiktiota on villasukkajuoksu. Villasukat antavat tuntuman joka on hyvin lähellä paljasjalkailua. Ne ovat kuitenkin huomattavasti lämpimämmät kuin vastaavat paljasjalkakengät, joiden pitää olla niitä kaikkein ohutpohjaisimpia päästäkseen samaan tuntumaan villasukkien kanssa.

Täysin ongelmatonta ei villasukkien käyttö jalkineena ole. Suurin ongelma on kosteus. Villasukka kastuu herkästi läpi ja siksi pakkasta pitäisi olla vähintään viisi astetta ennen kuin pelkillä sukilla kannattaa ulos lähteä. Kylmälläkin säällä hangessa seistessä jalkojen lämpö sulattaa herkästi lunta alta, joten pitkä paikallaan olo ei ole suositeltavaa. Lisäksi sukkiin tarttuu lunta joka sulaa sisätiloihin siirtyessä, joten kauppareissut tai vastaavat eivät onnistu mukavasti. Siksi itselläni niiden käyttö rajoittuu lähinnä juoksulenkkeihin.

Mutta juoksulenkeillä villasukka on ylittämätön talvijalkine. Itse tapaan pukea alle nilkkapituisen varvassukan joka yleensä riittää eristämään tarpeeksi kylmää. Kiviä joutuu välillä sukan pohjasta irrottelemaan kun hiekoitussoraa jäätyy kiinni ja sukan suu täytyy kiristää joko kumilenkillä tai sulloa trikoiden sisään ettei se lähde valumaan. Nämä ovat kuitenkin pieniä hintoja siitä riemusta jonka villasukkajuoksu saa aikaan. Märän syksyn ja alkutalven jälkeen jalat nuutuvat kenkien aiheuttaman aistipuutteen alla, joten keskitalven villasukkajuoksut ovat niille henkireikä joiden avulla kestää pitkän kevään odotuksen.

Suosittelen kokeilemaan talvipakkasilla ulkona liikkumista villasukissa. Pitkälle ei kannata ensimmäisenä lähteä ja juoksutekniikan tulisi olla sellainen ettei ulkoista iskunvaimennusta tarvita. Mutta lyhytkin lenkki, vaikka kävellen, päästää jalkaterät taas liikkumaan ja tuntemaan. Se herättää ne edes hetkeksi talvihorroksestaan.

Naurettavan pienet tavat

Itsensä kehittämisessä on helppo hairahtua ja lähteä liikkeelle liian suuresta. Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä tai seuraavana maanantaina suunnitellaan kerralla pistettävän remonttiin kaikki elämäntavat. Motivaatiota ja tahtoa riittää, alku sujuu rytinällä. Mutta kuinka pitkään pelkkä motivaatio kantaa? Viikon? Kuukauden? Puoli vuotta? Kun tulosten saavuttaminen hidastuu tai vastaan tulee esteitä, riittääkö uudenvuodenlupaus tai sunnuntain ähkyssä syntynyt tahto?

Kun keho on sopeutunut istumaan aloillaan, syömään korkeaenergistä ravintoa, nukahtamaan puolilta öin ja saamaan stimulaatiota vilkkuvista valoista ja kauniista äänistä viiden minuutin välein, uusi terveellisempi elämä on dramaattinen muutos. Alkurysäyksen jälkeen kroppa alkaa kaipaamaan takaisin vanhaan, takaisin siihen mihin se on tottunut. Lisäksi nopeassa aloituksessa on riskinä että rikkoo kehonsa. Vauhti ei ole vaarallista vaan sen äkkinäiset muutokset.

Terveys ei löydy pikakuurilla tai lyhyellä kärsimyksellä. Se ei ole päätepiste jonka saavutettua voi huokaista helpotuksesta ja jatkaa entiseen malliin. Terveyden eteen joutuu työskentelemään joka päivä jotta sen voi ylläpitää. Mutta kun terveydestä saa muodostettua itselleen tapoja, se ei ole enää työtä.

Tapojen muodostamisessa on muutamia yksinkertaisia kikkoja. Ensimmäinen asia on aloittaa pienestä. Hyvin pienestä. Naurettavan pienestä. Tee yksi kehonpainokyykky päivittäin. Vähennä yksi tölkki limsaa viikossa. Mene nukkumaan viisi minuuttia aikaisemmin. Meditoi yhden minuutin ajan. Hymyile ainakin yhdelle ihmiselle päivittäin.

Naurettavan pienien tapojen taika on siinä että ne tulevat tehtyä. Uuden vuoden kynnyksellä sinusta saattaa tuntua motivoituneelta ja uskot että pystyt meditoimaan kaksikymmentä minuuttia päivässä, käymään salilla neljästi viikossa tai (pahimmillaan ja) ylläpitämään uusimman terveelisen ruokavalion parametrejä. Tämä motivaatio ei kuitenkaan säily: aina tulee väsyneitä päiviä, loukkaantumisia tai pitkiä tehtävälistoja. Kun suunnittelet tapojasi, älä suunnittelen niitä sen mukaan mihin pystyt parhaimmillasi, vaan sen mukaan minkä saat aikaan huonoimmillasi.

Aina voi tehdä enemmän kuin mikä on tavoite. Ja tapoja on tarkoitus tarkastella ja lisätä sen mukaan kun niiden tekeminen helpottuu. Mutta liikkeelle tulee lähteä niin pienestä että se tulee tehtyä. Siten voi kerätä päiviinsä pieniä onnistumisia ja uusilla tavoilla on positiivinen vaikutus, sen sijaan että niistä tulee yksi stressin aiheuttaja muiden joukkoon. Liian suuret tavoitteet ja pakkotoistaminen saa tekemisen tuntumaan työltä, ja itsensä kokee vain entistä huonommaksi kun asiat jäävät tekemättä. Yksi kyykky tuntuu turhalta, mutta seitsemän tehtyä kyykkyä viikossa on huomattavasti parempi kuin sata suunnittelun asteelle jäänyttä. Terveyden rakentamisessa säännöllisyys ja pitkäjänteisyys on aina tärkeämpää kuin yksittäisten tapojen dramaattisuus.

Toinen kikka on sitoa uudet tavat vanhoihin tapoihin. Keitätkö kahvia aamuisin? Mitä jos pitäisit lyhyen liikkumishetken tai hetken meditoinnin odottaessasi kahvin valmistumista. Onko talossasi portaat? Ota tavaksesi kantaa jotain painavaa mukanasi aina kun kuljet portaissa. Tapoja toisiinsa liittämällä saa ketjutettua ne niin että ne tulevat tehdyksi automaattisesti kunhan vain ensimmäinen lähtee liikkeelle. Näin saa vapautettua itsensä päätöksenteon taakalta. Käänteisesti tätä voi käyttää myös päästäkseen eroon negatiivisista tavoista. Jos illan television katselu vaatii seurakseen aina sipsejä, mitä jos edes yhtenä iltana viikossa lukisikin kirjaa?  

Kolmas kikka on tapojen seuraaminen. Tähän löytyy digitaalisia ratkaisuja, mutta pelkällä ruutupaperillakin pääsee jo pitkälle. Päivämäärä, tapa jonka haluaa suorittaa ja aina kun tavan tekee, merkitsee ruksin päivän kohdalle. Tärkein asia tässä tapojen seuraamisessa ei ole saada täyteen ruksattu lista jota voi esitellä sosiaalisessa mediassa, vaan että sen avulla voi jatkuvasti arvioida omaa tekemistään ja kehittää sitä. Jos jonkin tavan suhteen jää paljon tyhjää, missä on vika? Pitäisikö tavoitetta pienentää tai yrittää sitoa sitä johonkin muuhun tekemiseen? Vai vaatiiko se liikaa valmisteluja, olisiko samankaltainen hyöty saatavilla vähemmällä vaivalla? Vastavuoroisesti tapaa jonka kohdalla syntyy rukseja kuin itsestään ansaitsee tulla arvioiduksi laajentamisen tai syventämisen suhteen.

Tavat muuttuvat elämän mukana. Osa edellä mainitun laajentamisen vuoksi, mutta osa elämän muuttuessa. Työmatkan muuttuessa kävelyä saakin enemmän kuin aiemmin, joten päivittäinen iltakävely on mahdollista jättää pois. Lasten vuoksi ei enää tarvitse herätä aamuvarhaisella, nukkumaan voi käydä hieman myöhemmin. Tai hyödyntää aikaiseen heräämiseen tottuneena aamut omaan tekemiseen. Tapoja seuraamalla pystyy helpommin reagoimaan elämän muutoksiin ja muuttamaan niitä sen mukaan. 

Uudenvuodenlupausten ei tarvitse olla isoja. Naurettavan pienestä liikkeellä lähtemällä lopputulema on todennäköisesti parempi. Vuoden ensimmäisen päivän ei tarvitse olla uuden elämän alku, vaan sinne vievän polun alkuaskel.

Tasapaino

Ihminen on poikkeuksellinen eläin. Tapamme liikkua kahdella jalalla on nykyaikaisten nisäkkäiden keskuudessa ainutlaatuinen, eikä lentokyvyttömien lintujen kaksijalkaisuus ole vertailukelpoinen eri asennossa olevan lantion vuoksi. Aiemmin on elänyt samoin kulkevia eläimiä, mutta nekin ovat kaikki ihmisen omasta sukupuun naapurioksilta kotoisin.

Kahdella jalalla kulkeminen haastaa tasapainon moninkertaisesti nelijalkaisuuteen verrattuna. Siinä missä nelijalkaisella jää kaksi tai kolme tasapainopistettä joka askeleella, ihminen keikkuu joka askeleella yhden jalan varassa. Tämä tasapainoilu vaatii hallintaa alaraajan niveliltä, erityisesti lonkan ja nilkan kontrolli pitää olla kunnossa. 

Meidän on kuitenkin mahdollista matkata, työskennellä, viihtyä ja jopa harrastaa liikuntaa istuma-asennossa. Ja silloin kun lähdemme liikkumaan kahdella jalalla, suljemme ne usein kenkiin jotka eivät salli jalkapöydän tai varpaiden liikkua ja jotka tukevat nilkan puolestamme. Tasapainon ylläpito on kuin muutkin taidot, se huononee jos sitä ei käytä. Tämä altistaa kaatumisille ja muuttaa kävelemekaniikkaamme epäedullisemmaksi. 

Tasapainon harjoittelu kannattaa ottaa omaan elämäänsä. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa yhdellä jalalla seisomista esimerkiksi jonottaessa. Ja harjoittelusta saa vaikka miten monimutkaista tasapainopuomien, -lautojen tai vaikka slacklinen avulla. 

Isot hauikset, pyöreät pakarat, pyykkilautavatsa, maratonaika tai penkkitulos eivät mikään ole päivittäisessä elämässä tärkeämpi ominaisuus kuin hyvä tasapaino. Sitä tarvitsemme joka askeleella.

Vaatteet

Se miten liikumme, tai emme liiku, muovaa kehoamme. Ja ympäristömme ohjaa sitä miten liikumme. Emme pysty vaikuttamaan kaikkeen mikä muodostaa ympäristömme. Säätila on mitä on, kadut ja kulkuväylät ovat juuri niin tasaisia kuin miksi ne ovat tehdyt. Mutta siihen osaan ympäristöämme joka on kehoamme lähinnä voimme vaikuttaa. Voimme vaikuttaa vaatteisiimme.

Kaikesta teknologisesta ja kulttuurillisesta kehityksestä huolimatta kehomme ovat pitkältä niitä samoja kuin ne ovat olleet useamman sadantuhannen vuoden ajan. Eivätkä ne kehot olleet vaatetettuja. Kehomme toiminta on kehittynyt tilanteissa joissa nivelten ääriasentoja eivät ole rajoittaneet vaatteidemme saumat tai roikkuvia osiamme ole kannatelleet kankaat. 

Kengistä ja niiden aiheuttamista liikkeen rajoituksista olen kirjoittanut ennenkin (muun muassa täällä ja täällä). Mutta myös muut vaatteet rajoittavat enemmän tai vähemmän liikkumistamme. Usein vaate ei veny joka kohdasta samoin kuten keho tai se hiertää tai painaa ja liikelaajuus jää siksi vajaaksi. Joskus käyttämämme vaatteet puristavat jostain, rajoittaen verenkiertoa. Joskus ne kannattelevat rakenteitamme jotka tämän seurauksena saavat luvan alkaa löystymään. Ja joskus ne estävät liikettä koska vaatetta ei halua liata tai altistaa rikkoutumiselle.

Kulttuurimme määrittää usein eniten liikettä rajoittavat vaatekappaleet niiksi hienoimmiksi ja arvokkaimmiksi. Kauluspaidat ja suorat housut miehillä, tiukat mekot naisilla ovat niitä joita usein säästetään niihin kaikkein hienoimpiin tilaisuuksiin. Ja hyvä niin. Yksi ilta juhlissa joissa liike muutoinkin rajoittuisi ruokailuun ja rauhalliseen tanssiin ei ole ongelma. Mutta valitettavasti näitä arvokkaita ja arvostettuja asuja käytetään myös muissa tilaisuuksissa. Töissä joissa halutaan antaa asiakkaille tietty kuva toiminnan tasosta tai yksilön itse valitsemana kun yritetään tehdä vaikutus muihin. 

Vaatetustaan ei aina voi itse valita. Mutta kannattaa huomioida sen vaikutus kehonsa liikkumiseen silloin kun sen pystyy itse valitsemaan. Aina kun mahdollista viettää aikaa vaatteissa jotka antavat nivelten liikkua, eivät purista mistään, eivät suotta kannattele osia ja joiden ehjänä pysymisen vuoksi ei tarvitse rajoittaa tekemisiään, näin kannattaa tehdä. Kaikki turhat esteet liikkumisensa tieltä kannattaa pitää minimissään.

Yksinkertaisuus vs. monimutkaisuus

Kehomme on monimutkainen kokonaisuus. Sen toimintaan vaikuttaa vähintään yhtä monimutkaisen ympäristömme myriadit eri muuttujat. Tämän lisäksi kehomme omat osa-alueet vaikuttavat toisiinsa, lisäten muuttujien määrää eksponentiaalisesti. Ei ihme että terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen saattaa tuntua äärettömän vaikealta tehtävältä.

Kun kehomme kaltaista monimutkaista systeemiä halutaan lähteä parantamaan, on helppo urautua tekemään monimutkaisia ratkaisuja ongelmiin. Jotta kaikkia niitä muuttujia pystyttäisiin hallitsemaan, se vaatii kaikkien niiden huomioon ottamista, eikö niin?

Ihmiskeho on kuitenkin niin kompleksi että sen hallinta on mahdotonta. Tai ainakin erittäin hankalaa. Ja käytännössä tämä on sama asia. Kun puhutaan terveydestä, tärkeämpää ei ole yksittäisten tilanteiden hallinta vaan se että toiminnoista saa tehtyä itselleen tapoja. Ja tapoja muodostaessa hankala on sama asia kuin mahdoton.

Terveyden eteen kannattaa tehdä mieluummin asioita jotka ovat yksinkertaisia kuin niitä jotka ovat monimutkaisia. Yksinkertaiset asiat pystyy helpommin tuomaan arkeensa ja luotua niistä tapoja. Tällöin ne muokkaavat terveyttä tehokkaammin kuin monimutkaiset ratkaisut, jotka helposti jäävät tekemättä. 

Voimaa ei tarvitse harjoitella lihas kerrallaan, aina eri välineellä. Aerobinen kunto ei vaadi kuntopyöriä, juoksumattoja tai askelta tarkkaan ohjaavia jalkineita. Ruokavalio ei tarvitse pillerikaupalla ravinnelisiä. Isojen perusnostojen tekniikka vaatii harjoittelua, mutta antaa paremmin hyödynnettävissä olevaa voimaa kuin isoloidut liikkeet. Kävely ei välttämättä ole niin tehokasta tai kuvauksellista kuin juoksumatolla juoksu, mutta huomattavasti helpompaa ripotella arkeensa. Ruokavaliota voi yrittää mikromanageroida lisäravinteilla, mutta yksinkertaisempaa on syödä oikeaa ruokaa joka sisältää jo kaikki tarvittavat ravinteet. Tämä saattaa välillä vaatia enemmän työtä ruoan valmistamiseksi, mutta on helpompi pitää yllä koko elämän.

Terveyden ylläpito on yksinkertaista. Ei helppoa, mutta yksinkertaista. Kompleksit systeemit vaativat simppeleitä ratkaisuja. Yksinkertainen ja hankala voittaa monimutkaisen ja helpon.

Urheilu

Liikkuminen ja liikunta ovat minulle tärkeitä asioita. Koska olen miespuoleinen ja mieltymykseni liikuntaan tulee helposti esille, minun oletetaan usein seuraavan urheilua. Minulta kysellään päivänpolttavan pelin tuloksista tai yritetään saada analysoimaan jonkun urheilijan suoritusta. Yleensä joudun vastaamaan ettei minulla ole mitään tietoa asiasta.

En ole penkkiurheilija. Yksikään suosituimmista lajeista ei kiinnosta minua. Eivätkä edes ne minua kiinnostavat lajit saa minua liimaantumaan tuntikausiksi niitä seuraamaan. Tottakai on hienoa katsella huippuunsa harjoitettujen yksilöiden suorittamista ja pohtia miksi tekniikat ovat muodostuneet sellaisiksi kuin ovat. Mutta tuntien uhraaminen pelien tai kisojen seuraamiselle ei innosta. Vapaaottelua seurasin joskus aktiivisesti, mutta kun lasten myötä vapaa-aika väheni, oli kamppailu-urheilun seuraaminen karsittavien asioiden listalla ensimmäisten joukossa.

Yksi syy tällä on myöhäisherrännäisyyteni liikunnan suhteen. En ollut hyvä liikunnassa kouluaikana. Liikuntatuntien pallopelijoukkueisiin minut valittiin viimeisten joukossa. 1990-luvun koululiikunta koostui lähinnä niistä pallopeleistä joita iso osa ikätovereista pelasi vapaa-ajallaan, joten onnistumisen kokemukset jäivät osaltani vähälle noiden tuntien aikana. Liikunnan ja sen ilon löysin vasta teini-ikäisenä, omin avuin. Treenailin itsekseni, juoksin ja löin nyrkkeilysäkkiä. Sitten löysin capoeiran kautta kamppailu-urheilun, kahvakuulailun kautta voimaharjoittelun ja jalkani vapauttamalla rakastuin juoksuun. Lopulta tajusin pitäväni liikkumisesta enemmän kuin yhdestäkään urheilulajista.

Lajitaustani koostuu omituisista marginaalilajeista, eikä mikään niistä ole innostanut kilpailemaan mitenkään merkittävällä tasolla. Television ja lähiareenojen urheilutarjonta koostuu lajeista joista en pidä eikä kilpailemisesta minulla ei ole mitään käsitystä. Samastumispintaa urheiluun on siis vähän.

Utopiassani ammattiurheilua ei olisi olemassakaan. Mielestäni maailman resursseja hukataan liikaa koko massiivisen urheilukoneiston pyörittämiseen ja ihmisten huomio keskittyy epäsuhtaisen paljon urheiluun, ottaen huomioon kuinka vähän merkitystä sillä kaikella todellisuudessa on. Utopiassani ihmiset liikkuisivat omaksi ilokseen, ilman että nuoret miljonäärit näyttävät esimerkkiä ja antavat raaka-aineita haaveisiin. Utopiassani ihmiset puskisivat ihmiskehon rajoja pidemmälle vaikkei se antaisikaan heille loputonta mainetta ja kunniaa.

Mutta ei maailma toimi kuten minä haluaisin. Ehkä se urheilijoiden esimerkki ja mahdollisuus leveästä elämästä on se mitä tarvitaan että ihmiset liikkuvat. Ehkä altruistinen ihmiskunnan parantaminen ei ole riittävä syy altistaa kehoaan rikkoutumisen mahdollisuudelle vain jotta näkisi mitä kaikkea se kykenee tekemään. Kuinka monta potentiaalista jenginuorta on pelastanut väkivaltaiselta elämältä kyky luoda ura jonkun lajin parissa? Kuinka suuria tunteita, niin henkilökohtaisia kuin koko kansakunnan yhteisiä, ihmiset ovat urheilun ansiosta kokeneet? Kuinka moni on saanut kipinän alkaa liikkumaan kun on nähnyt urheilijoiden upeita suorituksia?

En minä ammattiurheilua lopettaisi vaikka siihen pystyisin. Mutta en panisi pahakseni jos urheilun pöhöttyneimpiä palkkiota supistettaisiin, koko sitä sirkusta hieman supistettaisiin vähemmän resursseja vaativaksi ja suorittajiin suhtauduttaisiin kuten erityislaatuisiin ihmisyksilöihin puolijumalten sijaan. Ja kaikkein eniten toivoisin että urheilu kannustaisi ihmisiä enemmän liikkumaan itse kuin seuraamaan staattisesti kenttien ja areenoiden tapahtumia.

Minulta edelläänkään kannata kysyä miten Suomen pelissä kävi.

Terveyden tuotteistaminen

Se mitä meille kerrotaan riippuu muustakin kuin kyseisen tiedon arvosta. Varsinkin terveydestä puhuttaessa palstatilan määrä ei välttämättä korreloi asioiden tärkeyden tai edes totuusperän kanssa. En yritä maalailla mitään suuria salaliittoteorioita tai syyttää mitään tahoja vääristelystä ja valehtelusta. Suurin osa tästä ristiriidasta syntyy orgaanisesti ja vahingossa. 

Terveys on hankala asia markkinoida ja tuotteistaa. Silloin kun terveyden kohentaminen onnistuu, ei samalla asiakkaalla ole enää tarvetta palvelulle tai tuotteelle. Joten uusia terveyttä edistäviä keinoja yritetään jatkuvasti keksiä. Ja koska helppous ja nopeus ovat vetoavia ominaisuuksia, on houkuttavampaa hypätä uuden ja ihmeellisen matkaan kuin koittaa edetä vanhoilla ja hitailla metodeilla.

Ei siis tarvita salaliittoa tai epärehellisiä markkinamiehiä siihen että terveyden ylläpitoon ja parantamiseen tulee herkästi etsittyä tuoreita keksintöjä, ihmeitä tekeviä lisäravinteita ja superfoodeja, gurujen salaisuuksia tai uudenkarheita treenimetodeja. Kaiken tämän keskellä on helppo unohtaa että oikeasti terveydestään huolehtiminen on yksinkertaista, halpaa eikä yleensä vaadi juuri mitään ylimääräistä. 

Tehokkaimmat terveyden eteen tehtävät toimenpiteet jäävät taka-alalle viestinnässä koska ne eivät ole seksikkäitä, nopeita tai uraauurtavia. Ne ovat asioita jotka kaikki tietävät, niitä asioita joita äiti, isoäiti, lääkäri tai opettaja on kertonut meille koko elämämme. 

Syö mahdollisimman paljon asioita jotka voi tunnistaa joksikin maasta kasvavaksi tai ulkona kulkevaksi. Enemmän ensimmäistä kuin toista, eikä liikaa. Liikuta itseäsi usein, mahdollisimman moneen suuntaan ja mahdollisimman montaa osaa itsestäsi. Anna itsellesi mahdollisuus nukkua tarpeeksi menemällä sänkyyn 7-9 tuntia ennen kuin pitää herätä. Älä hakeudu viihdykkeiden pariin heti kun jäät hiljaisuuteen, vaan opettele olemaan itsesi ja ajatustesi kanssa. Tee jotain jonka koet tärkeäksi ja mielekkääksi, jotain jossa kehittyä. Etsi elämääsi ihmisiä joiden kanssa voit rakentaa jonkinlaisen yhteisön.

Nämä keinot ovat aivan liian tuttuja ja yksinkertaisia myytäväksi suurina salaisuuksina. Ne ovat liian työteliäitä ja hitaita ollakseen houkuttelevia. Ne vaativat aivan liian vähän välineitä, varusteita, vaatteita, tekniikoita, tuotteita tai mitään mitä myydä. Siksi ne jäävät markkinoinnin metakan alle, hukkuvat uudempien keinojen kiiltoon.

Mutta oikeasti terveyden parantaminen on yksinkertaista. Ei aina helppoa, ei koskaan vailla vaivannäköä. Matka ei ole koskaan lyhyt, eikä sillä todennäköisesti ole edes selvää päätepistettä. Mutta monimutkaista, modernia tai trendikästä sen ei tarvitse olla. Siihen voi hankkia apuvälineitä ja ohjeita, mutta silloin kun jokin keino kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, näin todennäköisesti on asian laita.