Leikki

Pelkäämme liian paljon epäonnistumista. Pelkäämme sitä ettemme osaa, ja sitä että joku muu näkee kun epäonnistumme. Pelkäämme yrittää jotain josta emme tiedä tarkalleen miten se kuuluisi tehdä. Ja pelkäämme tehdä asioita joiden tarkoitusta emme pysty tarkasti selittämään.

Olemme aikuisina masentavan kykenemättömiä tekemään asioita vain koska niiden tekeminen tuntuu hyvältä ja oikealta. Liikkumisella pitää aina olla jokin järkevä tarkoitus, sen pitää viedä jonnekin tai kehittää kykyjämme. Emme temppuile kehoillamme vain temppuilun ilosta tai kokeile päästä paikasta toiseen epätavallisia reittejä vain nähdäksemme pystymmekö.

Silti teemme paljon muita asioita vain siksi että ne tuntuvat hyviltä. Asioita jotka kehittävät meitä paljon vähemmän kuin kehoillamme leikkiminen. Katselemme televisiota, luemme kirjoja, pelaamme pelejä ja kuuntelemme musiikkia. Muut ajanviettotavat koetaan aikuisille hyväksyttävämpiä kuin leikkiminen, vaikka hyötyä näistä toiminnoista ei ole sen enempää.

Minä leikin. Kokeilen näkemiäni temppuja, luon omia liikeyhdistelmiä ja kuljen ympäristöni halki muitakin kuin niitä ilmiselviä reittejä. Improvisoin ja kokeilen. Kiipeilen kallioilla ja puissa, tasapainoilen puunrungoilla ja loikin esteiden yli. Usein epäonnistun yrityksissäni, kaadun selälleni tai putoan maahan. Ja naurahdan, mietin mikä meni pieleen ja yritän uudelleen.

Se tunne kun saa liikuttaa kehoaan on yksi parhaista kokemuksista. On hienoa pystyä kulkemaan läpi maailman omalla voimallaan ja haastaa itsensä tekemään jotain mitä ei ole aiemmin kokeillut. Ja puhdas liikkumisen ilo tekee epäonnistuneet yrityksetkin kokeilemisen arvoisiksi.

En ole immuuni ihmisten ihmettelylle. Naamioin leikkihetkeni usein treenien yhteyteen lämmittelyiksi ja jäähdyttelyiksi tai poikkean polulta vain syvällä metsässä, piilossa toisten katseilta. Joskus käytän lapsiani savuverhona. Toisten aikuisten kummastelevat katseet, tai oikeastaan oma kuvitelmani näistä katseista, lannistavat liian usein omat leikkihaluni.

Tavoitteenani on unohtaa useammin muut ja leikkiä silloin kun leikityttää. Olla rohkeammin sitä mitä haluan olla. Leikkiä paljon koska se tekee omasta elämästäni vapaampaa ja hauskempaa. Mutta myös näyttääkseni esimerkkiä, jotta muutkin uskaltaisivat leikkiä enemmän.

Ihmiset olisivat terveempiä jos leikkisivät enemmän.

Uudenvuoden lupaukset

Vaikka omassa ajattelussani vuosi vaihtuikin jo viime sunnuntain talvipäivänseisauksen myötä, kalenterivuoden vaihde on vielä edessä. Monilla on tapana uuden vuoden kunniaksi tehdä lupauksia elää parempaa elämää ja aloittaa aktiivisempi liikkuminen. Valitettavan usein tämä ”uusi elämä” jää vain muutaman kuukauden mittaiseksi rykäisyksi, vanhojen tapojen ottaessa jälleen vallan.

Jos näin olisikin joskus käynyt, ei ole syytä häpeään. Ajatus dramaattisesta tapojensa muuttamisesta vain vuoden vaihtumisen vuoksi on absurdi. Vaikka ihmiskeho on mukautumisen mestari, se silti haluaa asioiden pysyvän ennallaan ja taistelee alkuun muutosta vastaan. Jos muutos on liian raju, keho kapinoi sitä vastaan joka käänteessä ja jossain vaiheessa voimavarat loppuvat. Ja silloin kuin voimat ovat vähissä, valitaan se helpoin tie eli se johon on jo totuttu.

Jos elämäänsä haluaa muuttaa tai iskostaa uusia tapoja, se pitää tehdä kuten sammakon keittäminen tai norsun syöminen. Asteittain. Pala kerrallaan. 

Älä lupaa uutena vuotena aloittaa säännöllistä liikkumista neljä kertaa viikossa jos tällä hetkellä liikkuminen jää kertaan kuussa. Lupaa mieluummin tänään kävellä viisi minuuttia tai vaihtaa tuoli lattialla istumiseen yhden televisio-ohjelman ajaksi. Huomenna voit luvata saman. Ja ylihuomenna. Ja sitten voit luvata tehdä hieman enemmän. 

Suuret lupaukset saavat aikaan suuria muutoksia, mutta vain jos ne johtavat pysyviin tapoihin. Päivittäinen lyhyt ja kevyt liikkuminen parantaa varmemmin terveyttä, toimintakykyä, voimaa, kuntoa, kehonkoostumusta ja mielialaa, kuin tehotreeni jota viitsii tehdä vain tammikuun ajan.

Tasapainopuomi

Olemme syntyneet kävelemään ja juoksemaan. Ihminen on eläinten keskuudessa mestari kulkemaan halki ympäröivän maailman. Ja poikkeuksellisesti teemme sen kahdella jalalla. Nykyelämän tuolit, ajoneuvot ja jalkoihimme sopimattomat kengät kuitenkin vähentävät taitoamme suorittaa näitä lajillemme tyypillisimpiä liikkeitä.

Kävely kahdella jalalla on sarja yhdellä jalalla tasapainoilua toisen jalan heilahtaessa eteenpäin. Joten yhden jalan tasapaino ja lonkan hallinta ovat oleellisia mekaanisesti edullisen kävelytekniikan kannalta.

Tasapainopuomi on yksinkertainen ja hauska tapa harjoittaa yhden jalan tasapainoaan ja kehittää lonkan hallintaa. Kapean puomin päällä seisominen on jatkuvaa fyysistä ongelmanratkontaa kehon yrittäessä etsiä strategioita pystyssä pysymiseen. Taidon kasvaessa itseään voi alkaa haastamaan erilaisten puomilla kävelyiden, kääntyilyjen tai jopa hyppyjen avulla.

Kauppaamissani puomeissa ei ole sinällään mitään erikoista. Leikkipuistoista löytyy usein matalia tankoja ja metsästä puunrunkoja joilla voi tehdä saman kuin tasapainopuomilla. Mutta jos harjoittelusta haluaa tehdä päivittäisen tavan, se onnistuu helpoiten kun tarvittava väline löytyy omasta kodista.

Lacrossepallo

Jalkaterissämme on luonnollisesti fantastinen rakenne joka sallii niiden olla yhtäältä alustaan sopeutuvat joustavat levyt ja toisaalta alustasta voimaa ponnistavat jäykät rakenteet. Sen mahdollistavat jalkaterien 26 luuta, 33 niveltä ja neljä kerrosta lihaksia.

Mutta kovapohjaiset kengät eivät salli jalkojemme lihasten toimia, eivätkä tasaiset pinnat vaadi jalkaterän nivelten liikettä. Nivelten liikuttamiseksi tarvitaan epätasaista pintaa jonka päällä jalkaterä saa muovautua.

Päivittäiseen jalan liikkuvuusharjoitteluun lacrossepallo omaa sopivan koon ja kovuuden. Kaksi minuuttia, kahdesti päivässä, molemmille jaloille tekee jo ihmeitä jalkaterän toimintakyvylle.

Varpaan levittäjät

Perustan pitää olla vahva. Ihminen tasapainoilee jatkuvasti vain kahden pisteen varassa, joten jalkateriemme pitää olla erityisen vahvat ja kykenevät reagoimaan allamme olevan alustan vaatimuksiin.

Jalkaterät jotka ovat saaneet kasvaa luonnollisesti ovat leveimmät varpaiden kärjen kohdalta. Kenkämme tapaavat kuitenkin olla leveimmät päkiän kohdalta. Ajan saatossa jalkaterämme muovautuvat tähän epäluonnolliseen muotoon, eikä jalkaterä en pysty toimimaan kuten sen kuuluisi.

Varpaiden välissä kuuluisi olla rako. Ja varpaita toisistaan erottamalla on mahdollista alkaa korjaamaan kapeiden kenkien aiheuttamia ongelmia. Varpaita voi pitää erillään omilla sormillaan tai harottaa niitä aktiivisesti jalan lihaksia käyttäen. Jos kuitenkin haluaa käyttää käsiään johonkin muuhun toimintaan varpaita levittäessään, ovat varvaslevittimet oiva apuväline siihen.

Voimaharjoittelu

Voimaharjoittelu on yksi parhaimmista asioista mitä jokainen voi tehdä terveydelleen ja toimintakyvylleen. Oli sitten nuori tai vanha, aktiivinen tai sohvaperuna, parempi lihasvoima hyödyttää jokaista. Voimaharjoittelun maailma ja kuntosalit voivat kuitenkin tuntua sekavilta ja jopa ahdistavilta kaikkine liikkeineen, välineineen ja koneineen. 

Voimaharjoittelun ei kuitenkaan tarvitse olla monimutkaista. Jos tavoitteena on lisätä yleisesti lihasvoimaansa ja parantaa terveyttään, ei käytetyillä välineillä ole niin suurta väliä. Ja suuri osa liikkeistä on turhan erikoistuneita tavallisuudesta kiinnostuneille. Eikä harjoittelun tarvitse tapahtua kuntosalilla tai sille erityisesti varattuna aikana. Pitkin päivää voi tehdä harjoituksia vaikka kotonaan jos rakentaa niiden vaatimat puitteet ja kehittää itselleen tapoja voimaharjoitella arjessaan.

Yksinkertainen ei ole sama asia kuin helppo. Käytettyjen liikkeiden tekniikoiden tulee olla kunnossa. Oikeat liikeradat estävät loukkaantumista niin salilla kuin arjessakin. Mutta montaa tekniikkaa ei tarvitse osata. 

Tee perusteita, pidä homma yksinkertaisena. Nosta jotain maasta, kyykkää, työnnä, vedä ja kanna. Tee isoja liikkeitä, niitä joissa joutuu liikuttamaan useampaa kuin yhtä niveltä. Etsi omaan elämääsi sopiva tapa harjoittaa lihasvoimaa, se kannattaa taatusti.

Outo

Lentokentällä näkee jos jonkinlaista kulkijaa. Viidettä vuosikymmentään elävä mies pukeutuneena samoihin vaatteisiin kuin punkin ollessa tuoretta, aasialainen Muumifani Tove Janssoniin kääriytyneenä, nuorisoporukka hupaisan värisissä pehmosilintereissä.

Itseni lisäksi muita paljain jaloin kävelijöitä en näe. Näen ilahduttavan paljon tasaisia kengänpohjia, ihmiset selvästi haluavat panostaa matkustaessaan mukavuuteen enemmän kuin tyyliin. Mutta vaikka pohjat ovat tasaisia ja verrattain matalia, ihmisjalan luonnollisen toiminnan sallivia kengiä en huomaa. Näen paljon hankalia askellustapoja, kehoa kuormittavia kantotekniikoita, tuhottomasti istumista ja hirvittävän paljon puhelimen kajastukseen nojaavia päitä.

Itse istun jalat solmussa, selkä suorassa kirjoittamassa käsin tätä tekstiä. Ja kun olen valmis, nousen tekemään muutaman syväkyykyn ja nostan käteni korkealle pääni yläpuolelle. Toimintani tulee keräämään kummastuneita katseita. Varmasti minua pidetään outona.

Mutta maailmassa jossa tavallisuus tekee niin paljon tuhoa kehoillemme, olen valmis ottamaan vastaan ne katseet. Olen valmis olemaan outo. 

Paljasjalkailuni, tuolien välttelyni ja liikkumisopportunismini on lähtöisin itsekkäistä tarkoitusperistä, ennen kaikkea oma toimintakykyni vaatii sitä. Mutta haluan myös että muut näkevät näitä hullutuksiani. Ehkä joku heistä jää miettimään miksi teen mitä teen ja alkaa etsimään tapoja lisätä liikettä myös omaan elämäänsä.

Energiapalkki

Videopeleissä, varsinkin vanhemmissa, pelihahmon elinvoimaa kuvataan energiapalkilla. Tämä palkki vähenee aina kun hahmo ottaa osumaa vihollisiltaan ja palkin loppuessa hahmo kuolee. Menetettyä palkkia on mahdollista palauttaa pelistä riippuen taikajuomilla, ensiapupakeilla, virtsaamalla tai erilaisilla ruoka-annoksilla. 

Todellinen maailma ei toimi näin. Haavat eivät parane välittömästi vaikka söisi kuinka monta omenaa, eikä sideharsolla saa lisää jaksamista kesken juoksulenkin. Eikä ihminen pysy yhtä tehokkaasti toimintakykyisenä kuolemankielissä kuin täysissä voimissa ollessaan. Peleissä tämä epärealistisuus on hyväksyttyä, viihdyttäväksi rakennettu pelimekaniikka on tärkeämpää kuin todellisuuden tarkka kuvaus. Ja kaikki ymmärtävät ettei ihminen toimi yhtä yksinkertaisesti kuin pelihahmot.

Silti monet käyttäytyvät kuin heillä olisi videopelimäinen energiapalkki joka vähenee kun rasittaa itseään ja jota voi palauttaa vain lepäämällä. Raskaan työpäivän jälkeen ilta istutaan sohvalla, vaikka työssä ei joutuisikaan rasittamaan ruumistaan hiirikäden rannetta enempää. Liikuntaa ei jaksa harrastaa. Tai oikeastaan jaksaa on väärä verbi. Usein taustalla on pelko siitä että liikunta kuluttaisi energiamme loppuun emmekä pystyisi toimimaan enää seuraavana päivänä. Energian loppumisen pelko estää liikkumisen, ei niinkään todellinen väsymys.

Oikeasti meillä ei ole yhtä energiapalkkia joka vähenee ja palautuu lineaarisesti. Oikeasti kunnon treeni työpäivän päätteeksi saa meidät jaksamaan paremmin. Sohvan nurkkaan käpertyminen sitä vaston vain väsyttää meitä entisestään. 

Joskus olemme väsyneitä ruumiillisen rasituksen vuoksi. Ja välillä olemme väsyneitä koska kehomme koittaa kertoa meille jonkin olevan pielessä. Silloin kehoa pitäisi totella. Mutta jos energiapalkkimme tuntuu aina tyhjältä, ilman ruumiillista rasitustakin, kannattaa muistaa että kehomme myös tottuu siihen mitä sillä tehdään. Sohvan mukavuuteen tottunut vartalo ei halua lähteä liikkumaan. Ja vastahankaisen kehon viestit on helppo tulkita väsymyksenä.

Monesti ajatusteni ummehtuneisuus on helpottanut lenkkipolulla, orastavat päänsäryt unohtuneet liikkumalla ja aikaisen aamuherätyksen pöhnä kadonnut levytangon kanssa riehuessa. Ideoita kirjoituksiin, perheen kanssa tekemisiin ja elämään on syntynyt hikipisaroiden vanavedessä, treenien aikaan tai niiden jälkeen.

Toivoisin että useampi tajuaisi tämän ja pakottaisi itsensä liikkumaan enemmän, vaikka motivaatio olisikin kateissa. Sillä montaa kertaa ei tarvitse lähteä liikkeelle hampaat irvessä kun huomaa kuinka paljon pirteämmäksi se tekee.

Videopelilogiikan vastaisesti meidän energiapalkkimme täyttyy liikkuen, ei leväten.

Tuet

Instagram yritti taannoin mainostaa minulle uudenlaista nilkkatukea ja nyt hiljattain polvitukea. Kunpa heidän algoritminsa osaisi lukea kirjoituksiani niin tietäisivät koittaneen haukkua täysin väärää puuta.

Liikkumisen avuksi tarjotaan monenlaisia tukia. Painonnostovöitä selkää suojaamaan, nostoliinoja otetta helpottamaan, polvikääreitä, nilkkatukia, ryhtiliivejä, pronaatiota ohjaavia ja nilkkaa suojaavia jalkineita. Niiden kehutaan suojaavan heikkoja kohtiaan. Ei tämä ole valetta, nämä välineet kyllä suojaavat. Mainoksissa unohdetaan vain mainita että ne myös heikentävät suojaamiaan rakenteita.

Aina kun tuemme ulkoisesti omia rakenteitamme liikkuessamme, heikennämme niiden rakenteiden omaa kykyä kantaa kuormaa. Kehomme sopeutuu ärsykkeisiin ja karsii niitä asioita joita ei tarvitse. Jos nostoliinat nollaavat puristusvoiman tarpeen, ei puristusta edesauttaviin rakenteisiin kannata tuhlata resursseja. 

Tuilla on paikkansa. Jos haluaa saada maksimaalisen kuormituksen takaketjulleen maastavetämällä, voi puristusvoiman nollaaminen olla järkevää. Jos vammasta huolimatta on kilpailtava, kannattaa vammautunut nivel tukea. Liikettä ohjaavilla tuilla voi kehoa opettaa oikeisiin liikeratoihin. Ja jos kyseessä on kilpailutilanteessa sallittu apuväline josta on todistetusti hyötyä suorituksessa, ei ole typerää treenata ainakin toisinaan kyseisen välineen käyttöä kilpailutilanteen ulkopuolella.

Mutta jos treenaa terveytensä, toimintakykynsä ja todellisessa maailmassa pärjäämisen vuoksi, ei tukia ole tarpeen käyttää, ainakaan kaiken aikaa. Todellisessa maailmassa olemme vain niin vahvoja kuin heikoimmat lenkkimme antavat meidän olla. Oikeasti voimme nostaa vain sen verran mitä jaksamme kannatella puristusvoimallamme ja pystymme liikkumaan vain sillä voimalla ja nopeudella jonka nilkkamme kestää. 

Heikkoja kohtia pitäisi nimenomaan pyrkiä vahvistamaan, eikä piilottaa heikkoutta ongelmaa lisäävien tukien alle. Tämä saattaa tarkoittaa sitä että treenit kevenevät tukien turvin tehdyistä, mutta oikeasti siinä kärsii vain egomme, ei kehityksemme. 

Tuet ovat työkaluja. Niille on aikansa ja paikkansa. Mutta muiden työkalujen tavoin ne ulkoistavat tuki- ja liikuntaelimistöllemme kuuluvia tehtäviä muualle. Tämä ulkoistus on järkevää silloin kun pitää esimerkiksi kaivaa nopeasti syvä kuoppa, silloin lapion tai kaivinkoneen käyttö on järkevää. Mutta onko järkevää ulkoistaa toimintojaan silloin kun treenaa, silloin kun nimenomaan yrittää antaa keholleen ärsykkeitä kehittymiseen?

Liikkuvuus

Ihmiskehon toimintakyky koostuu monista ominaisuuksia. Lihastemme täytyy pystyä tuottamaan voimaa, ja hengitys- ja verenkiertoelimistömme pitää kuljettaa happea ja ravinteita kudoksiimme. Näitä ominaisuuksia harjoitamme usein silloin kun harrastamme liikuntaa.

Liikkuvuusharjoittelu saa turhan usein vähemmän huomiota osakseen. Liikkuvuudella tarkoitetaan nivelten kykyä liikkua koko liikelaajudellaan hallitusti. Hallitusti on tässä merkittävä termi. Vaikka osa liikkuvuusongelmista johtuukin kudosten venymättömyydestä, ei passiivisella venyttelyllä ratkaista vielä kaikkia pulmia. Tarvitaan myös lihasten kykyä tuottaa voimaa liikelaajuuden äärirajoilla ja hermoston kykyä ohjata tätä liikettä.

Vallitseva myytti on että liikkuvuus iän myötä heikkenee. Totuus on kuitenkin se että näin käy koska elämme elämämme liian aloillamme ja kehomme säästää energiaa karsimalla niitä toimintoja joita emme käytä. Eli liikkuvuus on kuten muutkin kehon ominaisuudet, sitä pitää harjoittaa jos sen haluaa säilyttää.

Liikkuvuus on tärkeää koska nivelten kyetessä toimimaan koko laajuudellaan liikkumisemme on turvallisempaa ja tehokkaampaa. Voimme tehdä liikuntasuorituksia oikeilla tekniikoilla vain silloin kun kehomme päästää meidät oikeisiin asentoihin ja antaa meidän toimia niissä. Vielä tätäkin tärkeämpää on puutteellisen liikkuvuuden merkitys arjen toimintoihimme. Silloin kun yksi nivel ei liiku oikein, muut rakenteet kompensoivat puuttuvaa liikettä. Väärissä rooleissa rakenteet kuluvat, hajoavat ja/tai rikkoutuvat.

Hyvä uutinen on kuitenkin se että liikkuvuuden harjoittaminen on yksinkertaista. Se ei välttämättä vaadi välineitä tai erityistä ympäristöä. Pieni avoin tila riittää. Ja siinä missä vaikkapa kestävyyskuntoa harjoittaakseen on pakko tehdä töitä pitkään, liikkuvuusharjoittelu tuottaa parhaat tulokset silloin kun sitä tekee usein. Liikkuvuuttaan voi harjoittaa napostelemalla pieniä liikuntapaloja pitkin päivää. Työskentelyn lomassa, lämmittelyinä, aamu- tai iltarutiineina. Lisäksi uusiin asentoihin pakottavat liikuntalajit kehittävät liikkuvuutta kuin itsestään. Eikä liikkuvuuden harjoittamiseen tarvitse välttämättä kuluttaa lainkaan aikaa jos muokkaa ympäristöstään tai tavoistaan paremmin liikkuvuutta tukevaa. Kengät vaihtamalla paremmin ihmisen jalkaan sopivaan malliin, viettämällä aikaa muussakin asennossa kuin tuolissa istuen ja roikkumalla käsistään päivittäin tekee jo paljon liikkuvuutensa eteen.