Aamujumppa

Aloitan aamuni liikkumalla. Tämä on ollut rutiinini jo vuosia. Yleensä liikkumishetki on ollut lyhyt ja keskittynyt lähinnä liikkuvuusharjoitteluun, mutta nyt vallitsevien poikkeusolojen vuoksi olen laajentanut ja pidentänyt aamujumppaani. Päivän aloittaminen liikkumalla on hyödyllistä monella tavalla. Saan veren kiertämään joka puolelle kehoa, jolloin saan yön aikana kerääntyneet aineenvaihduntatuotteet pois systeemistäni. Niveleni avautuvat ja lihakseni aktivoituvat, mahdollistaenContinue reading “Aamujumppa”

Eristys, etätyö ja liikkuminen

Tämän pandemian ja eristäytymisen myötä olen pohtinut asioita jotka tulevat muuttumaan tämän poikkeustilan jälkeen. Koska muutosta tulee. Tilanne on niin suuri, että täysin entiseen maailmaan emme ole palaamassa. Mutta haluan keskittyä niihin asioihin jotka voivat olla tämän jälkeen paremmin. Liikkumisen suhteen toivon ensisijaisesti että vaikka salit ovat kiinni, ihmiset silti liikkuisivat. Liikkumisessa on nyt haasteensa,Continue reading “Eristys, etätyö ja liikkuminen”

Oodi tärkeimmälle asennolle

On olemassa asento, jossa aikaa viettäen voi ylläpitää ja kehittää lonkkiensa, nilkkojensa sekä lantionsa liikkuvuutta. Tämän asennon hyvin hallitsemalla on mahdollista ehkäistä alaselkäkipuja tai polvivaivoja. Arki tarjoaa useita hetkiä hyödyntää tuota asentoa ja siinä liikkumista päivittäin, toisaalta arki helpottuu oleellisesti kun asento on hallussa. Niille jotka asentoon pääsevät, se on mahdollista suorittaa lähes missä tahansaContinue reading “Oodi tärkeimmälle asennolle”

Hiekoitus

Joka talvi miestyötunteja ja rahaa polttaen kaduille kaadetaan tonnikaupalla soraa. Se puhkoo polkupyörien renkaat ja rikkoo lasten pulkkien pohjat. Se sotkee julkiset tilat ja raapii lattiapinnat. Se lisää katupölyä ja aiheuttaa hengitystieoireita ihmisille, varsinkin kun se keväällä, jälleen miestyötunteja ja rahaa polttaen, pitää kerätä pois väyliltä. Mutta hiekoitus on välttämätöntä. Koska muutoin ihmiset liukastelevat, murtavatContinue reading “Hiekoitus”

Leikki

Pelkäämme liian paljon epäonnistumista. Pelkäämme sitä ettemme osaa, ja sitä että joku muu näkee kun epäonnistumme. Pelkäämme yrittää jotain josta emme tiedä tarkalleen miten se kuuluisi tehdä. Ja pelkäämme tehdä asioita joiden tarkoitusta emme pysty tarkasti selittämään. Olemme aikuisina masentavan kykenemättömiä tekemään asioita vain koska niiden tekeminen tuntuu hyvältä ja oikealta. Liikkumisella pitää aina ollaContinue reading “Leikki”

Uudenvuoden lupaukset

Vaikka omassa ajattelussani vuosi vaihtuikin jo viime sunnuntain talvipäivänseisauksen myötä, kalenterivuoden vaihde on vielä edessä. Monilla on tapana uuden vuoden kunniaksi tehdä lupauksia elää parempaa elämää ja aloittaa aktiivisempi liikkuminen. Valitettavan usein tämä ”uusi elämä” jää vain muutaman kuukauden mittaiseksi rykäisyksi, vanhojen tapojen ottaessa jälleen vallan. Jos näin olisikin joskus käynyt, ei ole syytä häpeään.Continue reading “Uudenvuoden lupaukset”

Outo

Lentokentällä näkee jos jonkinlaista kulkijaa. Viidettä vuosikymmentään elävä mies pukeutuneena samoihin vaatteisiin kuin punkin ollessa tuoretta, aasialainen Muumifani Tove Janssoniin kääriytyneenä, nuorisoporukka hupaisan värisissä pehmosilintereissä. Itseni lisäksi muita paljain jaloin kävelijöitä en näe. Näen ilahduttavan paljon tasaisia kengänpohjia, ihmiset selvästi haluavat panostaa matkustaessaan mukavuuteen enemmän kuin tyyliin. Mutta vaikka pohjat ovat tasaisia ja verrattain matalia,Continue reading “Outo”

Energiapalkki

Videopeleissä, varsinkin vanhemmissa, pelihahmon elinvoimaa kuvataan energiapalkilla. Tämä palkki vähenee aina kun hahmo ottaa osumaa vihollisiltaan ja palkin loppuessa hahmo kuolee. Menetettyä palkkia on mahdollista palauttaa pelistä riippuen taikajuomilla, ensiapupakeilla, virtsaamalla tai erilaisilla ruoka-annoksilla.  Todellinen maailma ei toimi näin. Haavat eivät parane välittömästi vaikka söisi kuinka monta omenaa, eikä sideharsolla saa lisää jaksamista kesken juoksulenkin.Continue reading “Energiapalkki”

Liikunnan harrastamisen vaikeudesta

Liikunnan harrastamisen hyödyllisyys ja välttämättömyys ei pitäisi olla kenellekään uutinen. Kaikki tietävät kuinka paljon hyötyä säännöllisestä liikkumisesta on. Useimmat ovat myös tietoisia kuinka tuhoisaa kehoillemme on liikkumattomuus. Silti läheskään kaikki eivät liiku, tai ainakaan liikunta ei ole riittävän säännöllistä ja tehokasta. Liikunta maksaa aikaa ja rahaa. Ne meistä joiden elämään liikunta kuuluu, eivät aina voiContinue reading “Liikunnan harrastamisen vaikeudesta”

Kehonrakennus

Kehonrakennus on urheilulaji jossa kurinalaisen harjoittelun ja tarkan ruokavalion avulla pyritään muokkamaan kehosta tiettyjen ideaalien mukainen. Samankaltainen vartalonsa muovaaminen on useiden tavallisten treenaajienkin motivaattorina. Hekin rakentavat kehoaan, vaikkeivät harrastakaan varsinaista kehonrakennusta. Oikeasti me kaikki rakennamme kehojamme. Treenasimme sitten mitä vain, kehomme pyrkii olemaan parempi siinä mitä se tekee ja muokkautuu siihen suuntaan. Vielä tärkeämpää onContinue reading “Kehonrakennus”