Tasapainopuomi

Olemme syntyneet kävelemään ja juoksemaan. Ihminen on eläinten keskuudessa mestari kulkemaan halki ympäröivän maailman. Ja poikkeuksellisesti teemme sen kahdella jalalla. Nykyelämän tuolit, ajoneuvot ja jalkoihimme sopimattomat kengät kuitenkin vähentävät taitoamme suorittaa näitä lajillemme tyypillisimpiä liikkeitä.

Kävely kahdella jalalla on sarja yhdellä jalalla tasapainoilua toisen jalan heilahtaessa eteenpäin. Joten yhden jalan tasapaino ja lonkan hallinta ovat oleellisia mekaanisesti edullisen kävelytekniikan kannalta.

Tasapainopuomi on yksinkertainen ja hauska tapa harjoittaa yhden jalan tasapainoaan ja kehittää lonkan hallintaa. Kapean puomin päällä seisominen on jatkuvaa fyysistä ongelmanratkontaa kehon yrittäessä etsiä strategioita pystyssä pysymiseen. Taidon kasvaessa itseään voi alkaa haastamaan erilaisten puomilla kävelyiden, kääntyilyjen tai jopa hyppyjen avulla.

Kauppaamissani puomeissa ei ole sinällään mitään erikoista. Leikkipuistoista löytyy usein matalia tankoja ja metsästä puunrunkoja joilla voi tehdä saman kuin tasapainopuomilla. Mutta jos harjoittelusta haluaa tehdä päivittäisen tavan, se onnistuu helpoiten kun tarvittava väline löytyy omasta kodista.

Mobilisointipallo

Jalkaterissämme on luonnollisesti fantastinen rakenne joka sallii niiden olla yhtäältä alustaan sopeutuvat joustavat levyt ja toisaalta alustasta voimaa ponnistavat jäykät rakenteet. Sen mahdollistavat jalkaterien 26 luuta, 33 niveltä ja neljä kerrosta lihaksia.

Mutta kovapohjaiset kengät eivät salli jalkojemme lihasten toimia, eivätkä tasaiset pinnat vaadi jalkaterän nivelten liikettä. Nivelten liikuttamiseksi tarvitaan epätasaista pintaa jonka päällä jalkaterä saa muovautua.

Päivittäiseen jalan liikkuvuusharjoitteluun mobilisointipallo omaa sopivan koon ja kovuuden. Kaksi minuuttia, kahdesti päivässä, molemmille jaloille tekee jo ihmeitä jalkaterän toimintakyvylle. Valikoimasta löytyy kumisten lacrossepallojen lisäksi ympäristöystävällisemmästä korkista valmistettuja palloja.

Varpaan levittäjät

Perustan pitää olla vahva. Ihminen tasapainoilee jatkuvasti vain kahden pisteen varassa, joten jalkateriemme pitää olla erityisen vahvat ja kykenevät reagoimaan allamme olevan alustan vaatimuksiin.

Jalkaterät jotka ovat saaneet kasvaa luonnollisesti ovat leveimmät varpaiden kärjen kohdalta. Kenkämme tapaavat kuitenkin olla leveimmät päkiän kohdalta. Ajan saatossa jalkaterämme muovautuvat tähän epäluonnolliseen muotoon, eikä jalkaterä en pysty toimimaan kuten sen kuuluisi.

Varpaiden välissä kuuluisi olla rako. Ja varpaita toisistaan erottamalla on mahdollista alkaa korjaamaan kapeiden kenkien aiheuttamia ongelmia. Varpaita voi pitää erillään omilla sormillaan tai harottaa niitä aktiivisesti jalan lihaksia käyttäen. Jos kuitenkin haluaa käyttää käsiään johonkin muuhun toimintaan varpaita levittäessään, ovat varvaslevittimet oiva apuväline siihen.

Voimaharjoittelu

Voimaharjoittelu on yksi parhaimmista asioista mitä jokainen voi tehdä terveydelleen ja toimintakyvylleen. Oli sitten nuori tai vanha, aktiivinen tai sohvaperuna, parempi lihasvoima hyödyttää jokaista. Voimaharjoittelun maailma ja kuntosalit voivat kuitenkin tuntua sekavilta ja jopa ahdistavilta kaikkine liikkeineen, välineineen ja koneineen. 

Voimaharjoittelun ei kuitenkaan tarvitse olla monimutkaista. Jos tavoitteena on lisätä yleisesti lihasvoimaansa ja parantaa terveyttään, ei käytetyillä välineillä ole niin suurta väliä. Ja suuri osa liikkeistä on turhan erikoistuneita tavallisuudesta kiinnostuneille. Eikä harjoittelun tarvitse tapahtua kuntosalilla tai sille erityisesti varattuna aikana. Pitkin päivää voi tehdä harjoituksia vaikka kotonaan jos rakentaa niiden vaatimat puitteet ja kehittää itselleen tapoja voimaharjoitella arjessaan.

Yksinkertainen ei ole sama asia kuin helppo. Käytettyjen liikkeiden tekniikoiden tulee olla kunnossa. Oikeat liikeradat estävät loukkaantumista niin salilla kuin arjessakin. Mutta montaa tekniikkaa ei tarvitse osata. 

Tee perusteita, pidä homma yksinkertaisena. Nosta jotain maasta, kyykkää, työnnä, vedä ja kanna. Tee isoja liikkeitä, niitä joissa joutuu liikuttamaan useampaa kuin yhtä niveltä. Etsi omaan elämääsi sopiva tapa harjoittaa lihasvoimaa, se kannattaa taatusti.

Outo

Lentokentällä näkee jos jonkinlaista kulkijaa. Viidettä vuosikymmentään elävä mies pukeutuneena samoihin vaatteisiin kuin punkin ollessa tuoretta, aasialainen Muumifani Tove Janssoniin kääriytyneenä, nuorisoporukka hupaisan värisissä pehmosilintereissä.

Itseni lisäksi muita paljain jaloin kävelijöitä en näe. Näen ilahduttavan paljon tasaisia kengänpohjia, ihmiset selvästi haluavat panostaa matkustaessaan mukavuuteen enemmän kuin tyyliin. Mutta vaikka pohjat ovat tasaisia ja verrattain matalia, ihmisjalan luonnollisen toiminnan sallivia kengiä en huomaa. Näen paljon hankalia askellustapoja, kehoa kuormittavia kantotekniikoita, tuhottomasti istumista ja hirvittävän paljon puhelimen kajastukseen nojaavia päitä.

Itse istun jalat solmussa, selkä suorassa kirjoittamassa käsin tätä tekstiä. Ja kun olen valmis, nousen tekemään muutaman syväkyykyn ja nostan käteni korkealle pääni yläpuolelle. Toimintani tulee keräämään kummastuneita katseita. Varmasti minua pidetään outona.

Mutta maailmassa jossa tavallisuus tekee niin paljon tuhoa kehoillemme, olen valmis ottamaan vastaan ne katseet. Olen valmis olemaan outo. 

Paljasjalkailuni, tuolien välttelyni ja liikkumisopportunismini on lähtöisin itsekkäistä tarkoitusperistä, ennen kaikkea oma toimintakykyni vaatii sitä. Mutta haluan myös että muut näkevät näitä hullutuksiani. Ehkä joku heistä jää miettimään miksi teen mitä teen ja alkaa etsimään tapoja lisätä liikettä myös omaan elämäänsä.

Energiapalkki

Videopeleissä, varsinkin vanhemmissa, pelihahmon elinvoimaa kuvataan energiapalkilla. Tämä palkki vähenee aina kun hahmo ottaa osumaa vihollisiltaan ja palkin loppuessa hahmo kuolee. Menetettyä palkkia on mahdollista palauttaa pelistä riippuen taikajuomilla, ensiapupakeilla, virtsaamalla tai erilaisilla ruoka-annoksilla. 

Todellinen maailma ei toimi näin. Haavat eivät parane välittömästi vaikka söisi kuinka monta omenaa, eikä sideharsolla saa lisää jaksamista kesken juoksulenkin. Eikä ihminen pysy yhtä tehokkaasti toimintakykyisenä kuolemankielissä kuin täysissä voimissa ollessaan. Peleissä tämä epärealistisuus on hyväksyttyä, viihdyttäväksi rakennettu pelimekaniikka on tärkeämpää kuin todellisuuden tarkka kuvaus. Ja kaikki ymmärtävät ettei ihminen toimi yhtä yksinkertaisesti kuin pelihahmot.

Silti monet käyttäytyvät kuin heillä olisi videopelimäinen energiapalkki joka vähenee kun rasittaa itseään ja jota voi palauttaa vain lepäämällä. Raskaan työpäivän jälkeen ilta istutaan sohvalla, vaikka työssä ei joutuisikaan rasittamaan ruumistaan hiirikäden rannetta enempää. Liikuntaa ei jaksa harrastaa. Tai oikeastaan jaksaa on väärä verbi. Usein taustalla on pelko siitä että liikunta kuluttaisi energiamme loppuun emmekä pystyisi toimimaan enää seuraavana päivänä. Energian loppumisen pelko estää liikkumisen, ei niinkään todellinen väsymys.

Oikeasti meillä ei ole yhtä energiapalkkia joka vähenee ja palautuu lineaarisesti. Oikeasti kunnon treeni työpäivän päätteeksi saa meidät jaksamaan paremmin. Sohvan nurkkaan käpertyminen sitä vaston vain väsyttää meitä entisestään. 

Joskus olemme väsyneitä ruumiillisen rasituksen vuoksi. Ja välillä olemme väsyneitä koska kehomme koittaa kertoa meille jonkin olevan pielessä. Silloin kehoa pitäisi totella. Mutta jos energiapalkkimme tuntuu aina tyhjältä, ilman ruumiillista rasitustakin, kannattaa muistaa että kehomme myös tottuu siihen mitä sillä tehdään. Sohvan mukavuuteen tottunut vartalo ei halua lähteä liikkumaan. Ja vastahankaisen kehon viestit on helppo tulkita väsymyksenä.

Monesti ajatusteni ummehtuneisuus on helpottanut lenkkipolulla, orastavat päänsäryt unohtuneet liikkumalla ja aikaisen aamuherätyksen pöhnä kadonnut levytangon kanssa riehuessa. Ideoita kirjoituksiin, perheen kanssa tekemisiin ja elämään on syntynyt hikipisaroiden vanavedessä, treenien aikaan tai niiden jälkeen.

Toivoisin että useampi tajuaisi tämän ja pakottaisi itsensä liikkumaan enemmän, vaikka motivaatio olisikin kateissa. Sillä montaa kertaa ei tarvitse lähteä liikkeelle hampaat irvessä kun huomaa kuinka paljon pirteämmäksi se tekee.

Videopelilogiikan vastaisesti meidän energiapalkkimme täyttyy liikkuen, ei leväten.

Tuet

Instagram yritti taannoin mainostaa minulle uudenlaista nilkkatukea ja nyt hiljattain polvitukea. Kunpa heidän algoritminsa osaisi lukea kirjoituksiani niin tietäisivät koittaneen haukkua täysin väärää puuta.

Liikkumisen avuksi tarjotaan monenlaisia tukia. Painonnostovöitä selkää suojaamaan, nostoliinoja otetta helpottamaan, polvikääreitä, nilkkatukia, ryhtiliivejä, pronaatiota ohjaavia ja nilkkaa suojaavia jalkineita. Niiden kehutaan suojaavan heikkoja kohtia. Ei tämä ole valetta, nämä välineet kyllä suojaavat. Mainoksissa unohdetaan vain mainita että ne myös heikentävät suojaamiaan rakenteita.

Aina kun tuemme ulkoisesti omia rakenteitamme, heikennämme niiden omaa kykyä kantaa kuormaa. Kehomme sopeutuu ärsykkeisiin ja karsii niitä asioita joita ei tarvitse. Jos nostoliinat nollaavat puristusvoiman tarpeen, ei puristusta edesauttaviin rakenteisiin kannata tuhlata resursseja. 

Tuilla on paikkansa. Jos haluaa saada maksimaalisen kuormituksen takaketjulleen maastavetämällä, voi puristusvoiman nollaaminen olla järkevää. Jos vammasta huolimatta on kilpailtava, kannattaa vammautunut nivel tukea. Liikettä ohjaavilla tuilla voi kehoa opettaa oikeisiin liikeratoihin. Ja jos kyseessä on kilpailutilanteessa sallittu apuväline josta on todistetusti hyötyä suorituksessa, ei ole typerää treenata ainakin toisinaan kyseisen välineen käyttöä kilpailutilanteen ulkopuolella.

Mutta jos treenaa terveytensä, toimintakykynsä ja todellisessa maailmassa pärjäämisen vuoksi, ei tukia ole tarpeen käyttää, ainakaan kaiken aikaa. Todellisessa maailmassa olemme vain niin vahvoja kuin heikoimmat lenkkimme antavat meidän olla. Oikeasti voimme nostaa vain sen verran mitä jaksamme kannatella puristusvoimallamme ja pystymme liikkumaan vain sillä voimalla ja nopeudella jonka nilkkamme kestää. 

Heikkoja kohtia pitäisi nimenomaan pyrkiä vahvistamaan, eikä piilottaa heikkoutta ongelmaa lisäävien tukien alle. Tämä saattaa tarkoittaa sitä että treenit kevenevät tukiväineiden turvin tehdyistä, mutta oikeasti siinä kärsii vain egomme, ei kehityksemme. 

Tuet ovat työkaluja. Niille on aikansa ja paikkansa. Mutta muiden työkalujen tavoin ne ulkoistavat tuki- ja liikuntaelimistöllemme kuuluvia tehtäviä muualle. Tämä ulkoistus on järkevää ajoittain, esimerkiksi kun pitää kaivaa nopeasti syvä kuoppa on lapion tai kaivinkoneen käyttö perusteltua. Mutta onko järkevää ulkoistaa toimintojaan silloin kun treenaa, silloin kun nimenomaan yrittää antaa keholleen ärsykkeitä kehittymiseen?

Liikkuvuus

Ihmiskehon toimintakyky koostuu monista ominaisuuksia. Lihastemme täytyy pystyä tuottamaan voimaa, ja hengitys- ja verenkiertoelimistömme pitää kuljettaa happea ja ravinteita kudoksiimme. Näitä ominaisuuksia harjoitamme usein silloin kun harrastamme liikuntaa.

Liikkuvuusharjoittelu saa turhan usein vähemmän huomiota osakseen. Liikkuvuudella tarkoitetaan nivelten kykyä liikkua koko liikelaajudellaan hallitusti. Hallitusti on tässä merkittävä termi. Vaikka osa liikkuvuusongelmista johtuukin kudosten venymättömyydestä, ei passiivisella venyttelyllä ratkaista vielä kaikkia pulmia. Tarvitaan myös lihasten kykyä tuottaa voimaa liikelaajuuden äärirajoilla ja hermoston kykyä ohjata tätä liikettä.

Vallitseva myytti on että liikkuvuus iän myötä heikkenee. Totuus on kuitenkin se että näin käy koska elämme elämämme liian aloillamme ja kehomme säästää energiaa karsimalla niitä toimintoja joita emme käytä. Eli liikkuvuus on kuten muutkin kehon ominaisuudet, sitä pitää harjoittaa jos sen haluaa säilyttää.

Liikkuvuus on tärkeää koska nivelten kyetessä toimimaan koko laajuudellaan liikkumisemme on turvallisempaa ja tehokkaampaa. Voimme tehdä liikuntasuorituksia oikeilla tekniikoilla vain silloin kun kehomme päästää meidät oikeisiin asentoihin ja antaa meidän toimia niissä. Vielä tätäkin tärkeämpää on puutteellisen liikkuvuuden merkitys arjen toimintoihimme. Silloin kun yksi nivel ei liiku oikein, muut rakenteet kompensoivat puuttuvaa liikettä. Väärissä rooleissa rakenteet kuluvat, hajoavat ja/tai rikkoutuvat.

Hyvä uutinen on kuitenkin se että liikkuvuuden harjoittaminen on yksinkertaista. Se ei välttämättä vaadi välineitä tai erityistä ympäristöä. Pieni avoin tila riittää. Ja siinä missä vaikkapa kestävyyskuntoa harjoittaakseen on pakko tehdä töitä pitkään, liikkuvuusharjoittelu tuottaa parhaat tulokset silloin kun sitä tekee usein. Liikkuvuuttaan voi harjoittaa napostelemalla pieniä liikuntapaloja pitkin päivää. Työskentelyn lomassa, lämmittelyinä, aamu- tai iltarutiineina. Lisäksi uusiin asentoihin pakottavat liikuntalajit kehittävät liikkuvuutta kuin itsestään. Eikä liikkuvuuden harjoittamiseen tarvitse välttämättä kuluttaa lainkaan aikaa jos muokkaa ympäristöstään tai tavoistaan paremmin liikkuvuutta tukevaa. Kengät vaihtamalla paremmin ihmisen jalkaan sopivaan malliin, viettämällä aikaa muussakin asennossa kuin tuolissa istuen ja roikkumalla käsistään päivittäin tekee jo paljon liikkuvuutensa eteen.

Vaivat

Länsimainen lääketiede on hieno asia. Lääketieteen kehitys on tehnyt monista ihmiskuntaa harventaneista infektioista hoidettavia ja monet vammat jotka olisivat ennen vieneet hautaan tai invalidiksi voidaan hätätoimenpiteillä hoitaa. Ja vaikkei kaikkien vaivojen suhteen länsimainen lääketiede olekaan löytänyt parhaita hoitomuotoja, kehitys jatkuu edelleen.

Lääketieteessä on tapana määritellä ja luokitella vaivat. Kaikelle löytyy ICD-luokitus ja diagnoosi. Tämä on tärkeää jotta tutkimiseen ja hoitoon saadaan tarvittavaa rakennetta ja systemaattisuutta, mutta luokittelu on myös muuttanut sitä miten ihmiset käsittävät erilaiset vaivat.

Kaikki vaivat ajatellaan sairauksina. On likinäköä, lättäjalkaa ja huonoa ääreisverenkiertoa. On nivelten jäykistymistä nilkoissa, lonkissa ja olkapäissä, lyhentyneitä lihaksia pohkeissa ja huonoja selkiä. On vilukissoja, huonoryhtisiä ja länkisäärisiä.

Ihmisillä on lukematon määrä erilaisia vaivoja joiden ajatellaan johtuvan jostain niistä kärsivien henkilöiden heikkouksista. Fatalistisesti he hyväksyvät kohtalonsa vajavaisina ihmisinä ja yrittävät etsiä lääketieteeltä ulkoisia tukia, leikkaushoitoja tai lääkityksiä joilla elämänlaatuaan parantaisi. Mutta monesti vaivat eivät ole heikkouksia tai sairauksia. Ne ovat mukautumisia. 

Kaikki elävä tarvitsee energiaa toimiakseen. Joten miljoonien vuosien evoluutio on karsinut pois niitä toimintoja jotka kuluttavat turhaan energiaa. Jos jotkin toiminnot voidaan suorittaa käyttämällä hyväksi normaalia päivittäistä liikettämme, miksi tuhlata siihen arvokkaita kaloreita? Ongelma ei ole meidän heikkoudessamme tai väärin rakentuneissa osissamme, vaan luomassamme elinympäristössä.

Nivelet ovat jäykkiä koska ne ovat vuosia olleet vähällä liikkeellä ja sekin vain kapeilla liikeradoilla. Jalkojemme luontainen holvikaari ei ole tarpeen kävellessämme pehmustetuilla ja tuetuilla jalkineilla tasaisilla alustoilla. Pohjelihakset pidetään lyhentyneinä jatkuvasti kantakorkojen avulla jolloin ne sopeutuvat uuteen normaalipituuteensa. Emme näe kauas koska vietämme päivämme katsellen seiniä muutaman metrin päässä. Kehojemme ei tarvitse säädellä lämpötilaansa kun termostaatti säätää huonelämmön puolestamme. 

Olemme sopeutuneet elämään niissä olosuhteissa joissa elämme. Mutta sopeutumisesta johtuvat muutokset muuttuvat vaivoiksi silloin kun joudumme toimimaan erilaisessa ympäristössä kuin olemme sopeutuneet elämään. Eli kaikkialla missä ihminen ei ole vielä ehtinyt tasoittamaan kulkureittejä, rakentamaan kattoja suojaksi ja asentamaan tuoleja istuttavaksi joka paikkaan. Tai sitten sopeutuminen alkaa vaivaamaan kun täysin toisenlaista elämää varten kehittyneet rakenteemme eivät kestäkään näitä uusia toimintamalleja.

Ongelmia tuottavia sopeutumismalleja on vaikea lääkitä pois tai operoida kuntoon. Ne eivät ole kuten antibiooteilla tuhottavat taudinaiheuttajat tai paikalleen asetettavat murtuneet luut. Kyllä lääketiede niihinkin ratkaisuja pyrkii löytämään, ja välillä joten kuten onnistuukin. Turhan usein ratkaisut kuitenkin lisäävät ongelmia tai siirtävät vaivan toiseen paikkaan. Ulkoinen tukeminen vie viimeisetkin kyvyt kehon rakenteilta toimia oikein ja toimintojen dramaattinen muuttaminen leikkaushoidoin siirtää rasituksen toimintaketjun toiseen lenkkiin. Helpompaa olisi jos niitä vaivoja ei pääsisi muodostumaan lainkaan.

Opimme olemaan hyviä siinä mitä teemme. Olemme mestareita istumaan tuoleilla, kävelemään jalka plantaarifleksiossa ja viettämään aikaa tasaisessa, tyynessä 22 asteen lämmössä. Jotta elämämme luonnottomuuteen sopeutuminen ei aiheuttaisi niin paljoa ongelmia, meidän tulisi mahdollisimman usein muistuttaa kehoamme siitä että sen pitää pystyä enempään kuin mitä päivittäinen ympäristömme vaatii. Pitäisi tukahduttaa halumme mukavuuteen ja kärsiä hieman päivittäin ettei myöhemmin tarvitse kärsiä paljoa.

Vapaus

Ihmisillä on monia syitä liikuntaharrastuksilleen. Osa haluaa terveyttä, osa hyvää oloa, jotkut haluavat näyttää hyvältä nakuna. En väitä etteivät nämä asiat motivoi minua liikkumaan, mutta tärkein syy on jotain ihan muuta.

Tärkein syy liikkumiselle on haluni olla vapaa. Haluan pystyä tekemään asioita ilman että kehoni haraa joka käänteessä vastaan. Haluan olla kykenevä kävelemään jos autoa ei olekaan. Haluan olla vapaa loikkaamaan aidan yli ja kyykistymään jotta pystyn keräämään jotain matalalta. Haluan olla tietoinen siitä että pystyn vaihtamaan käyntini juoksuun jos pitää liikkua nopeasti, uimaan lapseni luo hänen pudotessaan laiturilta tai kiipeämään puun oksaan jääneen ilmapallon luokse.

Vaikka tiedostankin että elämässä ei tule kaikessa pärjämään yksin ja vaikkei avun pyytämisessä olekaan mitään väärää, olen silti mieluummin se joka apua kykenee antamaan kuin se joka sitä pyytää. Ainakin mahdollisimman pitkään.

Varmuus oman kehon kykyihin toimia lähes kaikissa tilanteissa antaa vapauden jota mikään muu maailmassa ei pysty tarjoamaan. Ja toisinpäin: mikään määrä mitään muuta riippumattomuutta ei auta silloin kun vapautta rajoittaa oman kehon toimimattomuus.